Sauvon Käsien näyttelytöistä huokuu luonnon moninaisuus

0
Kirsi ja Pirjo odottavat innoissaan näyttelykesää ja toivovat Karunaan paljon vierailijoita.

Sauvo

Sauvon Käsien kesänäyttely on jälleen avautunut vanhassa meijerissä Rantolassa. Näyttelyä pääsee ihastelemaan aina elokuun kuudenteen päivään saakka.

Karunan meijerissä esillä olevista töistä huokuu taiteilijoiden vahvat luontoyhteydet ja luontomiljöistä saadut inspiraatiot. Kesänäyttelyn vierailevana taiteilijana toimii kuvataiteilijamatrikkeli Tea Tikka. Salon seudulta tuleva taiteilija inspiroituu luonnon lisäksi arjen elämyksistä sekä väreistä. Omien sanojensa mukaan Tikka tahtoo tuoda taidettaan sellaisiin paikkoihin, jossa hän kokee sen lisäävän hyvinvointia ja elämän merkityksellisyyttä.

– Teen kuvia omasta elämästäni. Sen pienistä arkisista asioista, jotka ilahduttavat minua. Haluan jakaa ne katsojan kanssa. Toivon, että teokseni auttavat katsojaa eläytymään hetkeen, pysähtymään ja huomaamaan lähellä olevat, pienet, arkiset ja arvokkaat asiat.

Paikalliset taiteilijat ovat koonnet näyttelyn yhteen



Sauvon Käsien kesänäyttely järjestetään jo 41. kerran. Kävijöitä käy vuosittain vaihtelevasti, mutta joka vuosi taiteen ystäviä on saapunut paikalle tuhansia. Jälleen nähtävissä on myös paikallista kädenjälkeä, kun useat Sauvon Kädet ry:n jäsenet ovat koonneet omia teoksiaan esille. Meijerissä nähdään niin maalattua taidetta, keramiikkaa ja valokuvataidetta.

Tänä vuonna melkein jokaisen taiteilijan teokset ovat luonnonläheisiä. Lieko se sattumaa, vai onko näyttelytilalla, sijainnilla ja vuodenajalla osuutta asiaan.

Sauvon Käsien yhdistyksen varapuheenjohtaja Pirkko Parangon töistä välittyy keveitä kesätunnelmia. Hän tykkää maalata tauluihin omia mielikuvitusmaisemiaan ja työstää teoksia sekatekniikalla. Taiteen tekeminen tapahtuu kuin itsestään ja maalatessa Paranko sukeltaa syvälle omaan maailmaansa.

–Erityisesti minua inspiroivat luonto, elämykset omanlainen elämisen kokemisen tapa. Sellaisia mielikuvia on mukava purkaa kankaisiin.

Yhdistyksen jäsen, kesäsauvolainen Kirsi Korpela on nostanut esille valokuvaustöitä, jotka ovat maalauksellisia valokuvia. Niihin hän on ikuistanut kuolleita eläimiä, joita Korpela on löytänyt pihamaaltaan. Lisäksi nähtävillä on muodostelmavalokuva -teoksia.

–Maalauksellisilla valokuvilla tahdon kunnioittaa kuolleiden eläimien elettyä elämää.