Sivusta seurattuna pari viime viikkoa ovat juonenkäänteiltään olleet taas valtakunnan politiikassa vähintäinkin outoja. Voisivat jotkut tempaukset kai huvittaa, mutta välillä jo kauhistuttaa.
Varsin moni miettii maamme uuden hallituksen alkutaivalta katsellen, että näinköhän homma toimii alkuunkaan. Kun keskenään sanaillaan ja kilvan uhriudutaan – niin mediassa kuin sosiaalisen median alustoissakin – niin kai väkisinkin sitä hymyt hyytyy ja yhteistyö kärsii. Tätä kirjoittaessa voin seurata eri kanavien kautta uuden elinkeinoministerin valaa, vaihtoa ympäröivää myllytystä ja kommentointia, ja jotenkin tuntuu, että kun meuhkataan isosti, se vaikuttaa siihen, mihin huomio kiinnittyy. Kyllä minusta varsin iso asia on olla hereillä sen suhteen, että Venäjä ilmoitti karkottavansa suomalaisdiplomaatteja ”epätoivottuina”.
Epäluulo Venäjän toimia kohtaan kasvaa päivä päivältä. Siksi sitä toivoisi, ettei meillä kotimaassa politiikan huipulla ilmapiiri olisi sellainen kuin miltä se valitettavasti nyt näyttää. Siis tulehtunut, epäluuloinen, syyttelevä ja selvästi kompasteleva. Heinäkuu on mätäkuu joten toivon, että nämä hallituksen alkutaipaleen haavat parantuisivat märkimättä enempää.
Tapa tehdä politiikkaa on yhä useammin se, että kaivetaan malkaa toisten silmistä ja samaan aikaan sanotaan, että ”ei me mutta ne”. Todellisten asioiden ja arkeamme niin paikallisesti tai alueellisesti haittaavien ongelmien hoidossa kompuroidaan, kun ei osata tehdä asiallista yhteistyötä.
Politiikan tutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta löysi Iltasanomien uutisoinnissa tähän useita syitä, ja moni niistä on järkeenkäypä: politiikkaa tehdään entistä enemmän eri medioiden kautta ja sosiaalisessa mediassa voi väittää mitä tahansa ja milloin tahansa. Niin ei voi puhua journalistisessa mediassa, ei eduskunnassa eikä muuten edes valtuustosalissa.
Politiikassa pärjätäkseen pitää päästä esiin. Kovat äänenpainot ja räväkät ilmaisut huomataan, maltillisesti esiintyvät asiaosaajat jäävät liian vähälle huomiolle. Tietenkin nämä viime kriisit ovat kasvattaneet tätä.
Niin siinä ikävä kyllä käy, että politiikassa kestävät vain ”kylmimmät” tyypit. Joku voisi sanoa, että röyhkeimmät. Jopa valehtelijat, oman edun tavoittelijat ja kaikin keinoin ääniä kalastavat. Politiikasta voi tulla sellainen pelikenttä, jopa paikallisesti, että ei siellä lahjakkaimmat ja vilpittömimmät viihdy vaan ihan jotkut muut.
Kyllä sellainen uhkaa sitä, miten meidän poliittinen järjestelmä toimii ja miten me kansalaiset saamme tarvitessamme hoitoa, apua ja tukea. Toivottavasti tilanne paranee ja haavatkin.
