NASEVAT

1

Kunnallislehdessä 30.6. julkaistu Karhumäen ilmakuva on vuodelta 1965. Mainittuna vuotena Kinon viereen rakennettiin arkkitehti Tuomo Suomalaisen piirtämä paritalo, joka kuvassa on rakenteilla, sekä Yhteiskoulun vanhimman osan ullakolle piirustussali, työmaahan liittyvä työmaakelkka näkyy eteläsiiven päädyssä olevan ullakonikkunan alapuolella. Piirustussalin ikkunat näkyvät jo vanhimman osan katossa.

Kesäterveisin Arimo Lähdeniitty

Lapset ovat taas pitkät päivät kesälomalla ja liikkuvat paljon, myös omatoimisesti, mikä on hyvä. Mutta liikenteessä pitää edelleen muistaa pelisäännöt ja varoivaisuus.

kannattaa kotona jutella

Näin se on Marjatta (KL 7.7) Paimiossakin, kun nykyään saapuu muutama vuokralainen vanhaan kerrostaloon, niin iäkkäät osakkeenomistajat saavat neuvontaa ja opetusta, kuinka talossa pitää olla ja elää.

 

Ennen vanhaan kaikilla sen asukkailla oli samat oikeudet kuin velvoitteet, mutta nyt näyttää olevan niin, että muutamilla on vain oikeudet ja velvoitteet unohtuvat kokonaan.

 

Hyvä neuvo lienee, että tulee välttää kohtaamiset eli näin säästyy monelta mieliharmilta. Mennyt on rauha taloyhtiössä eikä näy edes tulevaisuutta yhteistyölle.

 

Todettakoon, ”aika toinen tää!”

Ei me, vaan nuo

Ihmettelen näit Kuntsarin juttui, ku moni esim. paikat kiinnostaa, niinkuin toi Kaninkolon osoite ym. Eik niit osottei voi laittaa et tiätäs mihi menis?

Tiätämätön

 

Tässä tapauksessa tarkempi paikka jäi jutun yhteydessä kertomatta, koska Avoimet puutarhat- tapahtuman nettisivuilta löytyvät kaikkien seudun kohteiden tarkat tiedot ja mahd. palvelut.

1 KOMMENTTI

  1. Kyllä vois Paimion kaupunki satsata ja laittaa pienen tienpätkän kuntoon vanhuksia ajatellen tie on ihan karmee möykkekikkö hoivakoti viljaskaan päättäjät käykääs ajamassa ihan kokeeksi.vanhuksia kuljetetaan ambulanssilla ja myös invatakseilla olis suotavaa pysyä kunnolla kyydissä nimimerkki yx omainen

Kommenttien lisääminen on estetty.