Elopäivät ovat Sauvon kesän kohokohta – ”Ku saapuu Sauvoon on niinku kotii tulis”

0
Toinen Hakkinen tunnustuspalkinnon pokanneista oli ryhmä nuoria, jotka toimivat esimerkillisesti toukokuussa sattuneessa tieliikenteen vaaratilanteessa. Kuvassa: Joona Sederholm, Kia Mäkirinne, Moona Himanen, Oskari Kirjonen ja Vilma Karsten.

Sauvo

Viime viikonloppuna vietettiin Sauvon kesän kohokohdaksi tituleerattuja Elopäiviä. Vaikka taivas täyttyi tummista pilvistä ja vesipisarat yrittivät kastella torilla vierailevia kävijöitä, ei sää latistanut tunnelmaa. Kuulinkin monen suusta, että ” Päivään varustautuminen on vain pukeutumis ja asenne kysymys ”.

Lauluesityksen päätyttyä tori-isäntä Wille Heino tarttuu mikkiin ja toivottaa kaikki paikalle saapuneet lämpimästi tervetulleeksi. Elopäivät olivat lähteneet isännän mielestä mukavasti käyntiin, säästä huolimatta. Heino kertoo olleen yllättynyt, että paikalle saapui niinkin paljon porukkaa, sillä hän ajatteli sateen vaikuttavan osallistujamäärään.

– Kyllä tämä on Sauvon kesän kohokohta, sillä tässä yhdistyy niin monia eri asioita.

Tällä kertaa kukitettiin eri kaksi ryhmää



Elopäivillä on ollut perinteenä jakaa vuodesta 2016 lähtien tunnustuspalkinto, joka kantaa nimeä Hakkinen. Tämä luovutetaan joka vuosi sellaisille henkilöille tai toimijalle, joka on kuluneena vuotena edistänyt Sauvon kunnan toimintaa tai antanut panostusta kuntalaisten hyväksi.

Tänä vuonna Elopäivillä jaettiin erityistilanteessa kaksi tunnustusta. Tämä oli perusteltua, sillä molemmat toimijat ovat osoittaneet menneenä vuotena sitkeyttä ja tehnyt merkittäviä tekoja kuntalaisten hyväksi. Vuoden Hakkinen tunnustuspalkinnon pokkasi tavanomaisesta poiketen kaksi eri ryhmää.

Toinen oli ryhmä nuoria, jotka toimivat esimerkillisesti kohdattuaan toukokuussa vaaratilanteen liikenteessä Sauvon tiellä. Nuoret törmäsivät yöaikaan suureen sora- ja hiekkakasaan, jonka seurauksena he soittivat hätäkeskukseen. Avun saaminen paikalle kesti yli kaksi tuntia ja koko sen ajan nuoret ohjasivat yöllistä liikennettä varmistaen, ettei kukaan törmää massiiviseen kuormaan. Nuorten toiminta herätti kiitosta ja arvostusta kuntalaisissa, jonka vuoksi palkinto kaikille nuorille oli perusteltua. Toukokuun yölliset tapahtumat keräsivät laajaa huomiota valtakunnallisestikin ja monet eri mediat uutisoivat vaaratilanteesta.

– Palkinnon saaminen tuntuu hienolta. Emme olisi osanneet arvata, miten iso juttu tästä vielä tulee, kun kohtasimme sorakuorman yöllä keskellä tietä, nuoret summaavat.

Toisena palkittuna oli SPR:n ja Hakkis-Centerin väki, jotka ovat osoittaneet laajaa kansalaistoimintaa ukrainalaisten hyväksi. He ovat auttaneet jo vuoden ajan Sauvoon sijoittuneita sodan jaloista paenneita ihmisiä järjestäen heille niin vaate- ruoka- kuin asuinapua.

– Työ on ollut antoisaa ja opettavaista. Oman maamme samankaltainen historia on vaikuttanut siihen, että lähdimme asian tiimoilta liikkeelle. Kaikki ovat puhaltaneet yhteen hiileen ja mikä meidän on ollut tehdessä, kun kaikki on ollut kivalla porukalla mukavaa. Ei se ole edes tuntunut työltä, yhtenä tunnustusta vastaanottaneena palkittuna Maija Itälä toteaa kiitospuheessaan.

Elopäivillä

tavataan



Noora, Kiira ja Eeli Kanervo saapuivat torille viettämään Elopäiviä, vaikka taivas näytti ulos astuessa synkältä. Torilla vierailu kuuluu kolmikon joka vuotiseen traditioon ja se on yksi kesän kohokohdista. Lasten Kiiran ja Eelin mielestä erityisen hauskaa on, kun törmää ystäviin ja vanhemmat ostavat kojuilta herkkuja.

Kiira kokeili toripäivän kunniaksi myös poniratsastusta. Pitkään mielessä uumoillut hevosharrastus taisi saada sen myötä tuulta purjeisiin, sillä hän toteaa aloittavansa uuden harrastuksen.

– Ratsastus ei ollut ollenkaan jännittävää, vaan tosi kivaa!

Elopäiviä lähti viettämään myös Sarlinien perhe, johon kuuluu Jussi , Riikka , Senja ja Ossi. Sarlinit matkasivat Sauvoon Liedosta. Vanhana sauvolaisena Jussi päätti, että tahtoo lähteä fiilistelemäänn entisen kotikuntansa torin tunnelmaa. Sade ei vaivannut myöskään Sarlineja, sillä he olivat sonnustautuneet keliin sopivasti keltaisiin sadetakkeihin.

– Ei ulkona olo ole sää, vaan asenne ja vaatetus kysymys, Jussi naurahtaa.

Sarlinit ovat vierailleet ennenkin Elopäivillä ja yhdistävät visiitin usein sukulointiin. Tällä hetkellä vanhemmat ovat lomalla, eikä töihin paluuta mietitä vielä. Jussi iloitsee, kun elopäivillä näkee paljon vanhoja tuttuja ja hän aikoo katsastaa Sauvon ruokatarjonnan. Lapset ovat ehtineet tutustumaan paikalla olleeseen paloautoon ja lisäksi he pääsivät silittämään lampaiden pehmeää villaa, mikä osoittautui mieluisaksi aktiviteetiksi.

Myös poliittinen toiminta näkyy vahvasti Elopäivien torin hulinassa, sillä useat puolueet kuten Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto ja Keskusta olivat laittaneet teltan pystyyn tarjoten kahvia ja makeisia. Vastaan kävelee tutut kasvot, kun Ritva Elomaa astuu pois sateesta varjomme alle suojaan. Elomaa on vieraillut usein Sauvossa. Kansanedustajan mielestä on tärkeää, että ihmisten kohtaaminen ei pääty, vaikka vaalit ovat ohitse.

– Koska olen itsekin Varsinais-Suomesta kotoisin, Sauvoon ko saapu on niinku kotii tulis.

Elomaa asteli tänä keväänä jälleen Helsingin Arkadianmäelle, kun hän aloitti neljännen kautensa kansanedustajana. Poliittisia kuulumisia kysyessä Elomaa antaa suoran vastauksen.

– Tottakai toivon, että hallitus ja eduskunta saisi aloittaa jo kunnolla työnsä ja pääsisi vauhtiin ja kaikki muu ylimääräinen unohdettaisiin.