Juho Suominen kiskaisi neljänneksi Kalevan kisoissa!

0
Piikkiön Kehityksen Juho Suominen heitti Kalevan kisojen kiekkofinaalissa uuden ennätyksensä. Loppusijoituskin oli parempi kuin tilastot antoivat ennakoida. Kuva: Julian Rauhaniemi

Piikkiön Kehityksen Juho Suominen sijoittui neljänneksi Kalevan kisojen kiekkokisassa sunnuntaina iltapäivällä.

Hyvän sijoituksen lisäksi Suominen onnistui parantamaan ennätystään yli metrillä lukemiin 51.67 metriä. Entinen ennätys, 50.60, oli lauantaisesta karsinnasta.

Kaikkiaan Suominen onnistui viskomaan kolme heittoa entistä ennätyslukemaansa pidemmälle. Lauantaisen karsintaheiton hän päihitti heti ensimmäisellä kierroksella (51.08) ja viimeisellä kuudennella kierroksella (50.99). Uusi ennätys syntyi finaalin neljännellä kierroksella.

Juho Suominen kohensi ennätystään yli metrillä Kalevan kisojen finaalissa. Kuva: Julian Rauhaniemi
Suominen ja valmentajansa Antti Suonpää neuvonpidossa finaalin aikana. Kuva: Julian Rauhaniemi

Neljäs tila on kenties se urheilun katkeransuloisin, varsinkin, kun puhutaan kansallisen tai kansainvälisen mestaruustason kilpailuista. Mitalien ulkopuolelle jääminen ei Suomista kuitenkaan harmittanut.

– Sijoitukseen olen tyytyväinen, mutta tulos olisi saanut olla vielä hieman parempi, hän tuumi kisan jälkeen.

– Täysipainoiseen välineeseen pitää saada lisätuntumaa. Muuten tekeminen tuntui hyvältä.

Juho Suominen katsoo heittonsa perään kiekkofinaalissa. Kuva: Julian Rauhaniemi
Suomisen valmentaja Antti Suonpää oli syystäkin jännittynyt. Suojatti suoriutui kisastaan äärimmäisen hyvin. Kuva: Julian Rauhaniemi

Suominen kilpailee viimeistä vuottaan 19-vuotisten sarjassa. Oman sarjan heittoväline on hieman kevyempi (1,75kg) kuin miesten kiekko (2kg).

– Loppukauden tähtäimet ovat alle 20-vuotiaiden Euroopan mestaruuskisoissa ja saman ikäluokan SM-kisoissa. En osaa vielä sanoa, tuleeko kaksikiloista heitettyä enää tämän vuoden aikana, Suominen toteaa.

Nuorten EM-kisat käydään Israelin Jerusalemissa 7.–10. elokuuta. Suomisen valmentaja Antti Suonpää arvioi, että hänen suojatillaan on realistiset mahdollisuudet päästä EM-mittelöiden finaaliin.

– Ja jos finaaliin pääsee, kaikki on käytännössä auki, Suonpää mietiskeli lauantaisen karsinnan aikana.

19- ja 22-vuotiaiden SM-kisat käydään Tampereella 25.–27. elokuuta. Suomisella ei ole vielä ulkoratojen SM-kultaa kiekosta missään ikäluokassa.

Suominen on liidättänyt 1,75-kiloista kiekkoa tällä kaudella 56.84 metriin. Kyseinen tulos on hänen ennätyksensä, ja sillä hän johtaa myös 19-vuotiaiden kausitilastoa yli kolmen metrin erolla Kenttäurheilijat-58:n Max Lampiseen.

Pitkäraaminen Suominen mallaili heittoaan suoritusten välillä. Kuva: Julian Rauhaniemi
Kiekkofinaali käytiin huomattavasti paremmissa olosuhteissa kuin karsinta. Energiageeli maistuikin Suomiselle kisan aikana. Kuva: Julian Rauhaniemi

Sunnuntaisen kiekkofinaalin voitti olympiapronssia jo 23 vuotta sitten napannut Vasa IS:n Frantz Kruger tuloksella 58.69. Muut mitalisijat menivät Antti Prännille (55.16) ja Rami Kankaanpäälle (54.58).

Suominen starttasi finaaliin Suomen tilastovitosena. Hän onnistui päihittämään tilaston nelossijaa hallussaan pitävän Kalle Kiviojan reilulla puolella metrillä (Kiviojan tulos 51.04).