Kalevan kisojen live-seuranta: Launto pistesijalle, Tainio karsiutui niukasti finaalista

0
Kalevan kisat käydään Lahden stadionilla hyppyrimäkien kupeessa. Perjantain keli oli urheilijoiden ja urheiluromantikkojen harmiksi sateinen. Kuva: Julian Rauhaniemi

Yleisurheilun Suomen mestaruuskisat, eli tuttavallisemmin Kalevan kisat, käydään tämän viikonlopun aikana Lahdessa. Tässä jutussa seurataan perjantain kilpailutapahtumia.

Launto kurotti kahdeksanneksi

Sauvon Urheilijoiden Antton Launto sijoittui kahdeksanneksi perjantai-illan päättäneessä 1500 metrin kilpailussa.

Launnon aika, 3:51.86, on hänen uransa viidenneksi paras kellotus tonnivitosella. Kauden parhaastaan (3:50.26) Launto jäi reilun puolentoista sekunnin päähän.

Voipunut sauvolainen ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa.

– Tämä on se, mihin tänään pystyin, hän kiteyttää.

Launto on tämän kauden 1500 metrin Suomen tilastossa sijalla 12, joskaan kaikki hänen yläpuolellaan olevat mailerit eivät perjantaina matkaan startanneet.

Launnon ennätys, 3:50,09, on neljän vuoden takaa. Sauvolaisen ei siis tarvitsisi parantaa ennätystään kuin kymmenyksellä päästäkseen uudelle kymmensekuntiluvulle.

– Äijä on kyllä iskussa, Launto kehaisee.

– Mutta kovia kisoja pitäisi vielä tällä kaudelle löytää, hän jatkaa.

Antton Launto oli voipunut 1500 metrin juoksun jälkeen, mutta jaksoi silti hymyillä toimittajalle maalialueella. Kuva: Julian Rauhaniemi

Launnon kisat Lahdessa jatkuvat lauantaina, kun hän juoksee 800 metrin alkuerissä. Hän pääsee mukaan kahden kierroksen ratamatkalle ranking-järjestelmän kautta.

– Kaikki saa mennä nappiin, jos loppukilpailuun mielii. Ei se mahdotonta silti ole, Launto pohtii.

800 metrin finaali juostaan sunnuntaina alkuillasta.

Paimion Urheilijoiden Emma Tainio ottamassa ensiaskelia 100 metrin alkuerien lämmittelylähdössä. Kuva: Julian Rauhaniemi

Emma Tainio satasen alkuerien yhdestoista – oletusarvoinen juoksu, urheilija silti pettynyt

Paimion Urheilijoiden Emma Tainio avasi peimarilaisten kisaurakan Lahden Kalevan kisoissa 100 metrin alkuerissä perjantaina alkuillasta.

Tainio juoksi metrin vastatuuleen ajan 12.08. Hän sijoittui alkuerien 11:nneksi, eikä päässyt täten myöhemmin perjantaina juostavaan finaaliin.

– Juoksu meni oletusarvoisesti. Kunto on nyt tämä. Olen silti pettynyt, sillä finaalipaikka oli tavoitteeni, Tainio kertoi heti juoksun jälkeen maalialueella.

– En ole mikään hirveän hyvä vastatuulijuoksija, hän muistuttaa.

Tainio jäi kauden parhaasta ajastaan yhdeksän ja ennätyksestään 16 sadasosaa. Tarkkaa laskelmaa on mahdotonta tehdä, mutta mikäli juoksussa olisi puhaltunut metrin myötätuuli, paimiolaisen aika olisi hyvin todennäköisesti painunut alle 12 sekuntiin.

– Juoksin muutama viikko sitten hiukan liian kovaan myötätuuleen 11.90. Olosuhteet huomioon ottaen tämä oli varmaan kauden parasta tekemistä, Tainio arvioi.

Emma Tainio (oik.) oli pettynyt satasen alkuerien jälkeen, vaikka kykenikin juoksemaan omalla tasolleen. Kuva: Julian Rauhaniemi

Finaalipaikasta Tainio jäi kahdeksan sadasosan päähän. Urakka jatkuu kuitenkin vielä sunnuntaina, jolloin hän on mukana 200 metrillä.

– Kakkonen on kulkenut tänä vuonna paremmin kuin satanen. Nyt on avaus sunnuntaina varten tehty, Tainio hymyilee.

Tainio on tämän vuoden 200 metrin Suomen tilastossa sijalla kymmenen (ennätyksellään 24.33), kun tarkastellaan mukaan ilmoittautuneiden naissprintterien kauden parhaita tuloksia.

Emma Tainio on lähdössä hyvillä mielin kohti sunnuntaista 200 metrin kilpailua. Kuva: Julian Rauhaniemi

Perjantain ennakkoasetelmat

Kalevan kisojen kilpailutapahtumat käynnistyivät jo torstaina muutaman kenttälajikarsinnan ja kävelyfinaalien voimin. Kuntsarin levikkialueen urheilijoista kukaan ei tuolloin vielä rehkinyt, joskin miesten 1500 metrin alkuerävaihe olikin kyseiselle päivälle alun perin kaavailtu. Alkueristä kuitenkin luovuttiin, ja matka juostaan suorana loppukilpailuna perjantain viimeisenä ratalajina (klelo 20.38).

Peimarilaisia 1500 metrillä edustaa Sauvon Urheilijoiden Antton Launto. Launto on tämän vuoden tonnivitosen Suomen tilastossa sijalla 12 ajallaan 3:50.26. Parhaimmillaan sauvolainen on sijoittunut Kalevan kisoissa seitsemänneksi, ja SM-halleissa peräti neljänneksi.

Tonnivitosen kansallinen taso on ollut tänä vuonna kova. Niin Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne kuin Lempäälän Kisa Yleisurheilun Santtu Heikkinenkin on hätyytellyt Pekka Vasalan yli 50 vuotta vanhaa Suomen ennätystä kuluvan kesän aikana.

SM-finaalissa tuskin hullaannutaan järjettömään vauhdinpitoon. Taktikointi voisi pelata Launnon ja muiden absoluuttisen kärkiurheilijoiden pussiin.

Perjantaina kisaurakkansa avaa myös Paimion Urheilijoiden pikajuoksija Emma Tainio, kun sekä naiset että miehet juoksevat 100 metrin alkuerät ja loppukilpailun.

Tainio juoksee kolmannessa satasen alkuerässä. Erävaihe juostaan kello 18.10 ja finaali kello 19.35.

Tainio on tämänvuotisella noteerauksellaan (11.99) 16:nneksi nopein alkuerien juoksija. Finaaliin etenee kaksi vikkelintä juoksijaa jokaisesta kolmesta alkuerästä, ja heidän lisäkseen vielä kaksi sprintteriä aikojen perusteella.

Alkuerät ovat paperilla äärimmäisen tasaiset. Yhteensä yhdeksän naista on juossut tänä vuonna parhaimman aikansa välille 11.85–11.99. Marginaalit ovat siis pieniä, ja Tainiolla on onnistuessaan hyvät mahdollisuudet päästä mukaan loppukilpailuun.

Tainion 100 metrin ennätys on 11.92, lievästi liian kovassa myötätuulessa aika on painunut kuluvana kesänä jo tuon alle (11.90).