Paimiolainen Pirjo Aaltonen on kiertänyt elämänsä aikana yli kahdessakymmenessä maassa arvioiden eri koirarotuja. Ulkomuototuomarina hän arvostelee eri koiraryhmiin kuuluvien nelijalkaisten ulkomuotoa, käyttäytymistä, piirteitä ja rodunomaisuutta. Suomessa ulkomuototuomareita on 200, joista kahdellakymmenellä on valtuudet arvioida kaikkiin eri ryhmiin kuuluvia rotuja ja Aaltonen on yksi heistä.
Suomalaista työtä arvostetaan niin kotimaassa kuin maailmalla ja sama pätee myös koirien tuomaroinnissa. Aaltosta pyydetään usein tuomaroimaan Suomen rajojen ulkopuolelle, eikä hän pysty millään ottamaan kaikkia tarjouksia vastaan. Hän arvioi, että suomalaiset tuomarit ovat suosittuja, koska kotimaamme kansalaisten piirteisiin kuuluvasti he ovat kaikille kilpailijoille reiluja. Lisäksi tuomarit käyvät täällä laadukkaat ja pitkät koulutukset. Suomessa on myös paljon erilaisia koirarotuja, joten tietämys laajentuu niiden ansiosta entisestään.
– Suomalaiset tunnetaan ulkomailla oikeudenmukaisuudesta ja uskon sen olevan syy, miksi meitä pyydetään niin usein maailmalle tuomaroimaan.
Koirat ovat aina kuuluneet elämään
Aaltonen on aina tykännyt koirista ja hän on kasvanut niiden parissa. Nuorena lapsuudenkodin perheeseen kuului lapin porokoira. Perheen lemmikki oli vuoden vanhempi kuin Aaltonen ja he olivat hyvät ystävykset.
– Käytännössä kasvoin porokoiramme kanssa.
Kun Aaltonen oli kymmenen vuotias heidän kotinsa naapuriin muutti saman ikäinen tyttö. Tytöllä oli täti, joka kasvatti koiria. Aaltonen pääsi tutustumaan häneen ja koiraharrastukseensa, jonka jälkeen nykyinen ulkomuototuomari hoksasi, että koirien kanssa voi myös harrastaa.
– Siitä se into koirien kanssa harrastamiseen lähti. Tajusin, että heidän kanssaan voi tehdä paljon muutakin kuin vain aktiviteetteja kotona.
Vuonna 1989 Aaltosen tiibetin terrieri sai ensimmäisen pentueensa. Kymmenen vuoden aikana pentueita on tullut yhteensä kymmenen ja Aaltonen on itse omistanut tiibetin terrierejä. Hän kävi aktiivisesti lemmikkiensä kanssa näyttelyissä. Mielenkiinto ja innostus niitä kohtaan heräsi, sillä Aaltonen tahtoi nähdä muita oman lemmikkinsa lajitovereita ja heidän omistajiaan. Näyttelyissä kiertäminen osoittautui merkitykselliseksi harrastukseksi.
– Sain niistä piireistä todella hyviä ystäviä elämääni. Olen useamman kanssa edelleen tekemisissä.
Aina jokin projekti meneillään
Tuomaroinnista Aaltonen kiinnostui, kun näki ilmoituksen koiramme-lehdessä tulevasta koulutuksesta. Hän kuvailee itseään luonteeltaan sellaiseksi ihmiseksi, jolla täytyy olla aina jokin uusi projekti meneillään. Tai ainakin määränpää, jota kohti hän tähtää tulevaisuudessa.
Hän päätti sen koommin asiaa miettimättä hakea kurssille. Ensimmäisellä kerralla ei tärpännyt, mutta toisella yrittämällä hän pääsi osallistumaan.
Tuomariksi kouluttautuminen oli ajoittain haastavaa ja raskasta. Itse tuomarointikaan ei ole yksinkertaisinta puuhaa, sillä muistettavana on neljänsadan eri rodun piirteitä ja ominaisuuksia, joita hän arvioi näyttelyissä. Pestissä saa olla koko ajan uuden oppimisen äärellä.
– Se on silti ehdottoman palkitsevaa. Innostuin tuomaroinnista nopeasti ja se vei mennessään. Nykyään voi puhua enemmän elämäntavasta, kuin harrastuksesta.
Koiranäyttelyt
ovat muutakin kuin kilpailuKoiranäyttelyt mielletään usein koviksi kilpailuiksi, joihin koirien omistajat tulevat esittelemään omaa kasvattiaan ja hakemaan tälle mitaleita. Aaltosen mukaan se pitää osittain paikkansa, mutta näyttelyissä on kyse paljon muustakin kuin vain koirien esittelystä ja kilpailuista.
Näyttelyissä koiria arvioidaan ja niiltä odotetaan samoja asioita, mitä kaikilta yhteiskuntakelpoisilta yksilöiltä. Arvioinnissa perehdytään esimerkiksi, miten koira suhtautuu käsittelyyn ja miten koira käyttäytyy hihnassa. Koirien tulee muistuttaa rodun kuvausta vastaavaa määritelmää niin ulkonäöltään ja käytökseltään. Jos tuomari havaitsee terveydellisiä ongelmia, koiraa ei palkita näyttelyssä.
– Näyttelyissä tarkastellaan asioita laajasta perspektiivistä. Kriteerit ehkäisevät muun muassa pentutehtailuja ja samojen sukujen lisääntyneisyyttä.
