Kolmessa minuutissa klaari – Kolmosen kärkikamppailu Peimari Unitedin ja FC Inter 2:n välillä lässähti turkulaisten salamamaaleihin

0
Peimarin Sami Rähmönen nautti paluusta Veritas-stadionille, mutta itse ottelu ei ollut valkopaitaiselta vierasjoukkueelta onnistunut. Joukkueen ainokaisen viimeisteli rangaistuspotkusta taustalla juokseva Pedro Diniz.

Turku

Jalkapallon miesten Kolmosta
FC Inter 2–Peimari Utd 6–1 (2–0)

– Se oli kolmessa minuutissa klaari.

Vieressä istuvan katsojan kommentti keskiviikkoillan Kolmosen kärkikamppailussa FC Inter 2–Peimari United kertoi paimiolais-sauvolaisten lasien läpi katsottuna karua kieltään tilanteesta. Pelikello oli tosiaan ehtinyt raksuttaa vasta runsaat kolme minuuttia, kun Interin kakkosjoukkueen Arlind Sejdiu oli ehtinyt kahdella osumallaan viedä sarjaa johtavan kotijoukkueen jo 2–0-karkumatkalle.

Ensimmäinen maali syntyi kommunikaatiokatkoksesta Peimari-puolustuksessa, ja runsas minuutti myöhemmin Peimarin keskikenttäpelaaja Daniel Pires hölmöili omassa kenttäpäädyssä pallon suoraan vastustajan jalkaan.

– Kyllähän me nukuimme sen ottelun alun ihan täysin. Vaikea oli lähteä pelaamaan, kun olimme käytännössä heti kaksi maalia perässä, harmitteli Peimariin täksi kaudeksi siirtynyt Sami Rähmönen, jonka voi sanoa olleen illan harvoja onnistujia vierasjoukkueesta.

“Ei kannata tuurista puhua”

Kahden salamamaalin jälkeen peli jatkui Veritas-stadionilla pelatussa ottelussa kotijoukkueen hallinnassa, mutta myös Peimarin pelaajat saivat hiljalleen hierottua alkuminuuttien unihiekat silmiltään.

Runsaan puolen tunnin pelin jälkeen Peimari-hyökkääjä Pedro Diniz pääsi läpiajoon, mutta viimeistely-yritys singahti suoraan päätykatsomon penkkiriveille. Samoilla minuuteilla myös ennen Interiä Veikkausliigassakin edustanut Peimarin Solomon Duah oli lähellä rokottaa ex-seuraansa, mutta 20 metristä lähtenyt veto päätyi maalin sivuverkkoihin.

Rähmönen ei lähtenyt silti selittelemään, mihin suuntaan peli olisi voinut kavennusmaalin myötä lähteä rullaamaan.

– Eipä näissä peleissä kannata tuurista puhua. Ehkä kavennusmaali olisi voinut muuttaa jotain, mutta on se ihan rehellisyyden nimissä myönnettävä, että Inter oli parempi. Heillä on todella hyvä ja tasavahva joukkue, eikä meillä vain riittänyt tänään heitä vastaan, Rähmönen tuumi.

Ulosajosta sinetti

Toisella puoliajalla lopullisen sineetin ottelulle antoi Peimari-puolustaja Tsopgni Gankemgin tuplavaroitusta seurannut ulosajo, jonka jälkeen Elmeri Oksanen niittasi Interin jo 3–0-johtoon. Vaikka Peimarin Diniz kavensikin rangaistuspotkusta vielä lukemat hetkellisesti 3–1:een, meni Inter viimeisen puolituntisen aikana menojaan runsaat 200-päisen kotiyleisön edessä Anton Aaltosen, Juho Hyvärisen ja Joel Vainionpään maaleilla.

Vaikka ottelun loppunumerot kasvoivatkin rumiksi, nautti TPS:ssä pitkän pelaajauran tehnyt Rähmönen paluusta “kotikentälleen”.

– Meinasi ihan herkistyä, kun astelimme joukkueen kanssa kentälle ennen alkuvihellystä. Olihan se kiva päästä takaisin Veritakselle, vaikka ottelu nyt itsessään ei meiltä mikään hyvä ollutkaan.

Tappion myötä Peimarin haaveet Kolmosen voitosta näyttävät ainakin nyt kaukaisilta, mutta Rähmönen ei lähtenyt vielä ennustamaan loppukautta seuraavaa ottelua pidemmälle.

– Ottelu kerrallaan mennään kuten tähänkin asti. Inter näyttää ehkä nyt menevän menojaan, mutta toisaalta otteluja on paljon vielä jäljellä. Niin heillä kuin muillakin kärkijoukkueilla on vielä monta vaikeaa peliä edessä, sillä sarjassa on nyt poikkeuksellisen monta todella hyvää joukkuetta, Rähmönen sanoi.

Seuraavan kärkijoukkueen Peimari pääsee kohtaamaan heti ensi viikon lauantaina kotiottelussa Åbo IFK:ta vastaan.

KaaPo avasi tasapelillä – PaiHa palaa kentille perjantaina

Muista seudun Kolmosen joukkueista Kaarinan Pojat aloitti syyskierroksen kotitasapelillä TPS Akatemiaa vastaan. KaaPon ainokaisesta vastasi Lauri Valli jo ottelun toisella peliminuutilla. TPS:n tasoituksen teki toisella puoliajalla Veeti Pohtio.

Heikosti kautensa aloittanut KaaPo on petrannut otteitaan kauden edetessä, ja tasapelipiste TPS:ltä olikin jo viides peräkkäinen tappioton ottelu Kaarinan keltapaidoille. Joukkueella on nyt kasassa 11 sarjaottelustaan 15 pistettä, ja joukkue majailee turvallisesti sarjan keskikastissa sijalla seitsemän.

Paimion Haka puolestaan jatkaa omia pelejään Kolmosessa perjantaina kotiottelulla Salon Wilpasta vastaan. Kamppailu KHT Soikalla alkaa kello 19.

Ottelun merkitys on kummallekin joukkueelle valtava, sillä joukkueet miehittävät sarjan kahta viimeistä sijaa: PaiHa kuudella pisteellä sijalla 11 ja Wilpas neljällä pisteellään sijalla 12.