Piirtämisen lomassa minäkin pääsin välillä kokeilemaan jännittäviä kangaspuita, joilla äiti ja tädit loihtivat mattoja, kaitaliinoja, poppanaa, jopa verhoja ja kansallispukujakin. Lapsuudenkotini tulvi äitini työväenopiston kursseilla tekemiä käsitöitä ja aika ajoin olen omaakin kotiani retroillut 70 -luvun henkeen äitini käsitöillä.
Kun aikanaan pääsin opistoon kieltenopettajaksi, se oli lapsuudesta alkaneen opistoelämän jatkumoa. Tutustutin myös omat lapseni opistoon viemällä heitä kuvataidetunneille ja muskariin.
Vaikka työni on opistossa, niin vietän siellä paljon vapaa-aikaanikin osallistumalla liikunnan, musiikin, kielten tai kädentaitojen kursseille. Pohdin nytkin, että mille kursseille osallistuisin syksyllä. Monet lyhytkurssit kiinnostavat, mutta miten aikani riittää kirjansidontaan, sointukylpyyn, villasukkakurssiin, sukututkimukseen? 1.8. on merkitty tärkeänä päivänä kalenteriini: ilmoittautuminen alkaa!
Tuhansille muillekin minun lisäkseni opiston kurssit ovat olennainen osa elämää. Kansalais- ja työväenopistot ovat huomattava kansakunnan hyvinvoinnin ja elinikäisen oppimisen ylläpitäjä. Opistot tarjoavat uuden oppimista ja onnistumisen iloa vauvasta vaariin ja ovat tärkeitä arjen kohtaamispaikkoja.
Monen elämänlaatu on parantunut opiston kursseilla kun on saatu uusia ystäviäkin. Monipuolinen kurssivalikoima takaa sen, että kaikille löytyy se oma hyvinvoinnin lähde. Opistostaan ylpeänä rehtorina haluan toivottaa jokaisen uuden ja vanhan tulijan ihanien ja innokkaiden opettajiemme kursseille!
Satu Lehtisalo
Kirjoittaja on Paimion opiston rehtori
Satu Lehtisalo, joka aikoo korjata äitinsä tekemän kansallispuvun itselleen sopivaksi opiston kurssilla.
