Ukrainaa ei ole syyttä sanottu Euroopan vilja-aitaksi. Maa on 2020-luvun alkuvuosina ollut maailman viidenneksi suurin vehnän ja kolmanneksi suurin maissin viejä. Kun näin merkittävä viljahana sulkeutuu, lisää se vääjäämättä pienellä viivellä painetta nostaa myös viljatuotteiden hintoja kauppojen hyllyillä.
Kun tähän yhtälöön lisätään vielä Etelä-Euroopan poikkeuksellisen raju ja pitkä hellejakso, joka on kuivattamassa sadot surkeiksi, ollaan syksyyn mennessä monessa maassa ison ja perustavanlaatuisen kysymyksen äärellä: miten turvata kansalaisten elinvoima ja ravinnon riittävyys pidemmällä aikavälillä?
Kuten viereisestä jutusta käy ilmi, on hinnannousu vaikuttanut myös siihen, millaisia tuotteita ostoskoriin kerätään. Jos ennen valintoja tehtiin enemmän laatu ja paikallisuus edellä, on yhä useammin hinta valinnan määräävä tekijä. Se on tietysti sääli, jos samalla lähituottajien elintarvikkeet jäävät hyllyille siinä missä ulkomaisia massatuotteita piipataan kassahihnalla yhä kiihtyvänä virtana.
Toisaalta tuntuu väärältä harmitella muutaman kymmenen prosentin hinnannousua ruoassa, kun samalla useissa Afrikan maissa valmistaudutaan entistä rajumpaan nälänhätään. Suomessa sentään ruokaa, ja vieläpä monipuolisesti, on edelleen tarjolla.
Vaikka monen kukkarosta alkavatkin hiljalleen loppua nyörit kesken.
