Pari vuotta sitten istutetut taimet alkavat olla loistossaan- sunnuntaina voi käydä Kaninkolossa Sauvossa tutkimassa puutarhaa

0
Kirsi ja Jouni Ollonqvist odottavat jännittyneenä, minkä verran pihalle tulee sunnuntaina vierailijoita.

Sauvo

Kaninkolon kukkapuistossa ahertavat Kirsi ja Jouni Ollonqvist odottavat jälleen innolla Avoimet Puutarhat -tapahtumaa. He ovat osallistuneet siihen itse jo useampana vuotena kiertelemällä ympäri maata ja ihastellen ihmisten kädenjälkeä eri puutarhoissa. Muutama vuosi sitten he siirtyivät oman piha-alueensa kanssa kohdelistalle. Pariskunnalle puutarhalla hääräily on elämäntapa, mikä antaa vastapainoa muulle arjelle.

– Kyllä tämä on meille tärkeä harrastus. Hieman aikaa vieväkin, kun kaikki vapaa-aika melkeimpä tulee täällä vietettyä, Jouni toteaa.

Tänä vuonna Peimarin alueella tapahtumassa omaa piha-aluettaan esittelee vain muutama talous, jota Ollonqvistitkin ihmettelevät.

–Saattaa olla, että kylmä kevät ja Okra vaikuttavat siihen, ettei ihmiset ole lähteneet tänä vuonna mukaan tapahtumaan.

Kasvu on ollut nopeaa kylmästä

keväästä huolimatta



Kaninkolossa on ollut erilaisia projekteja työn alla muutaman vuoden ja nyt aherrus on alkanut tuottamaan kunnolla hedelmää. Istutetut taimet ovat alkaneet kasvamaan loistoonsa ja rakentelu niiden ympärillä alkaa olemaan valmista. Työn alla on ollut muun muassa englantilainen puutarha, ötökkähotelli ja erillinen alue, josta huokuu välimeren tunnelmaa.

– Taimet ovat kasvaneet todella hyvin ja pari vuotta sitten istutetut siemenetkin ovat tällä hetkellä loistossaan.

Tämän vuoden Avoimet Puutarhat -tapahtuman teemana toimii Puutarhan sävelet ja Kaninkolossa aiotaan tämä myös huomioida. Kirsi kertoo, että jotain eri puolille maailmaa suuntautuneilta matkoilta mukaan tarttuneita sävelmiä laitetaan soimaan ympäri pihamaata, mutta parhaat soinnut kantautuvat kuitenkin luonnon omista äänistä. Kukkapuiston läpi virtaa puro, josta tulee kaunis veden solina. Lisäksi linnut ovat viihtyneet Kaninkolon alueella.

– Uskon, että pihallamme parveilleet mustarastaat ja västäräkit antavat oman panoksensa päivän tunnelmaan. Toivomme, että ihmiset voivat pysähtyä puutarhassamme kuuntelemaan luonnon omia ääniä.

Tapahtumassa inspiroidutaan ja kohdataan ihmisiä



Ollonqvistit ovat jo tapahtuman konkareita ja kävijöitä heidän pihamaallaan on vieraillut useampia satoja vuosien aikana. Heidän mielestään on mukavaa, kun päivän aikana pihamaalla näkyy ihmisiä vilisemässä ja tutkimassa heidän aikaansaannoksiaan. Ollonqvistien mukaan puutarhatapahtuma on hyvä tilaisuus koota harrastajia yhteen, kerätä inspiraatiota ja jakaa ajatuksia harrastajien kesken.

– Aina, kun olemme itse kierrelleet ihastelemassa muiden puutarhoja mukaan on lähtenyt inspiraatiota, jota on ammennettu omallekin piha-alueellemme.

Pariskunta on sitä mieltä, että tapahtuma on ehdottomasti suunnattu kaikille, eikä ainoastaan puutarhaharrastajille. Parasta heidän mukaansa on, että voi nauttia ulkoilmasta ja viettää mukavaa kesäpäivää kauniissa miljöissä.

– Motivaatiomme ei ole osallistua tapahtumaan vain ihailuja kerätäksemme, vaan on oikeasti mukavaa, kun puutarhassa kuhisee ihmisä ja he tulevat viettämään tänne kesäpäivää. Kyllä sunnuntaita varten on jo kakut ja mehut tehty valmiiksi, Kirsi naurahtaa.

Hanna Kammi-Rahnasto

Avoimet Puutarhat on suosittu tapahtuma, johon on tänä kesänä osallistunut noin 800 puutarhaa ympäri Suomen. Suomen suosituin puutarhatapahtuma kerää yhteen harrastajia, jotka pääsevät ihastelemaan ja tutustumaan erilaisiin puutarhamiljöisiin.

Peimarin alueella tapahtumaan osallistuu kolme piha-alueeseen, joista yksi Kaninkolon Kukkapuisto sijaitsee Sauvossa, Palmukeidas taas Kaarinassa Kuusiston kaupunginosassa sekä Siltakorvan puutarha Salon ja Paimion rajalla maatilamiljöössä. Siltakorvan puutarhalla nähdään tänä vuonna ainakin tuhat luontoon istutettua pionia, kun taas Palmukeitaalla puuvartisia kasveja ja luonnonniitty.

Tänä vuonna tapahtuman teemana on Puutarhan sävelet, jonka tarkoituksena on saada vierailijoita tarkkailemaan puutarhoja monin eri astein. Monien osallistuvien pihamaalla nähdäänkin tulevana viikonloppuna teeman kunniaksi pieniä konsertteja, musiikkituokioita ja teemakahviloita. Puutarhaliitto ry on järjestänyt tapahtuman jo vuodesta 2012 lähtien ja moni puutarha onkin ollut mukana jo alusta lähtien, mutta tänä vuonna jopa yli neljännes osallistujista on uusia.

Tapahtuma järjestetään 9.7. klo. 12.-17. Puutarhoihin ja tapahtumaan pääsee tutustumaan lisää internetissä osoitteessa www.avoimetpuutarhat.fi.