Kiven Nummisuutarit on sata vuotta ennen omaakin syntymääni kirjoitettu ”huvinäytelmä”. Sovitus oli Selkun työryhmän käsialaa, ja esitys tiivistetty pariin tuntiin. Näyttämöllä on yli parikymmentä esiintyjää, nuorin kahdeksan ja vanhin 80-vuotias.
Osoittautui, että sauvolaisessa versiossa on kaikki kohdallaan, ja alkuperäisestä näytelmästä on onnistuneesti poimittu olennaiset palaset. Juonen draaman karressa olivat mukana kaikki alkuperäiset elementit, joskin tiiviimmässä muodossa. Eikä niissä mitään yllättävää: on rahanhimoa, aviosuunnitelmia, mutkia matkassa, seikkailuja, yllätyksiä, sivujuonteita, aitoa rakkautta ja onnellinen lopputulema.
Ja tämä kaikki tapahtuu näyttämöllä suomalaisen näytelmäkirjallisuuden isäksi määritellyn Aleksis Kiven ajan kielellä. Kieltämättä ensimmäiset vuorosanat vaativat tarkkuutta myös kuulijalta, mutta paluumatkalla autossa taipui jo omakin kieli lausumaan: ”hassumpi ei ollut tuo, tuo näytelmä hassumpi ei”.
Kielen ilosta kaikki irti
”Elämä on iloleikki” , on Aleksis Kiven kuuluisa sitaatti, johon tämä esitys kiteytyi. Selkulaiset olivat muokanneet Nummisuutarit omakseen, ja jälleen kerran taitavasti ja mitä ilmeisen yhteisöllisesti. Näin kehittyi leikillinen ja iloinen versio tarinasta, jossa kuitenkin tarkasti ottaen on mukana tiukkaa uskonnollista asetelmaa, mielen kuohuntaa ja paatosta.
”Niin muuttuu maailma, Eskoni” , on sekin elämää kestänyt sitaatti, jonka pohjalle tarinassa on ihan riittävästi väreitä. Kiven Nummisuutareiden maailman muutokset ovat kaukaisia ja nykyihmisen silmissä outoja, mutta toisaalta sitten eivät kuitenkaan niin vieraita. Muutosta ajassa ja tavoissa tapahtuu koko ajan, joten ei ole huono pysähtyä joskus miettimään, mitkä seikat lopultakin ovat vuosikymmenistä, -sadoistakin huolimatta samanlaisia. Kuten vaikka tietyllä tavalla ihmisluonto.
Kiven kielimaailma on kieltämättä varmasti joillekin katsojille hankala, mutta avoimin mielin sitä on hienoa kuunnella. Hyvä muistutus siitä, mistä ja miten kielemme on kehittynyt.
Toki hankaluutta lisää, jos kuuluvuuden kanssa on ongelmia. Näin kauden toisessa esityksessä hetkittäin oli. Äänentoiston oikea-aikaisuus on puhenäytelmässä tärkeää. Varmasti sekin auttaa, kun osa näyttelijöistä saa rohkeutta ja voimaa ääneensä.
Perheen kulmakivet
Selkulaiset ovat isoa perhettä, ja on tuttua, että lavalla on hiottu ryhmä eri-ikäisiä tekijöitä ja osa myös useammassa roolissa. Tälläkin kertaa siitä näkyy, miten näyttämölle kasvaa uusia tekijöitä ja miten jo parina aiempana kertana esiintyneiden roolit kasvavat. Pieni haparointikaan ei poista sitä, että tässä on Sauvossa jälleen kerran näytelmä, joka kannattaa käydä katsomassa.
Sami Virta pääroolissa Eskona tekee loistokkaan roolin ja on esityksen kantava hahmo. Hänen esiintymistään ja selvää puhetta on ilo seurata.
Ääni kantaa ja artikulaatio on selkeää, joten hänen ansiotaan olivat illan nautinnollisimmat hetket Kiven aikaansa nähden rajujenkin sanailujen parissa. Samasta voi antaa kiitosta myös Martalle ( Sari Stenlund), ilkikuriselle humalikkoenolle Sakerille ( Frans-Erik Heikkinen) ja esimerkiksi Lukkari Sepeteukselle ( Raimo Karppinen). Toki muitakin onnistujia hetkittäin oli: vanhahtava kieli on kaunista kuunnella aikana, jota värittää myös huoli kielemme köyhtymisestä.
Kannustan näyttelijöitä käyttämään ääntään ylipäätään voimakkaammin ja määrätietoisemmin. Myös musiikki tässä näytelmässä kaipaa paikoin lisää lauluvoimaa, mutta sekin varmasti korjaantuu esitys esitykseltä. Matti Moilasen sävellykset ja sanoitukset olivat värikkäitä, ja erityistä kiitosta annan hauskasta ja hyvin vedetystä Partalaulusta ja Hutikasta.
Jossain kohden sitä alkaa miettiä, että mitä ihmettä sauvolaisessa vedessä on, kun sieltä, suhteellisen pienestä ja innokkaasta tekijäjoukosta, syntyy kerta toisensa jälkeen tällaisia helmiä? Tuota sitoutuneisuutta ja avoimen leikillistä mieltä voi vain ihailla.
Taina Tukia
SELKU ry esittää Sauvon Vahtisissa Nummisuutarit . Näytäntökausi 7.7.- 29.7. ja 25.-26.8 2023. www.selku.fi
