Suuruuden ekonomia

0

Suuret kaupungit. Isot lähiöt. Jättimäiset kauppakeskukset. Tuhannen oppilaan koulut. Viiden kerroksen lääkäriasemat ja 20-kerroksiset hotellit.

Nykymaailmassa ei riitä, että kaikki on suurta. Täytyy olla valtavaa. Ei pelkästään Amerikassa, vaan myös täällä pohjoisessa Euroopassa.

Kun kaksi matkustajakonetta laskeutuu samanaikaisesti vierekkäisille kiitoradoille, tulee mieleen, että kuinka lähellä suuruuden ekonomia on suuren luokan katastrofia.

Lähtökohtaisesti Suomessa ei ole juuri muuta suurta kuin isot välimatkat. Tilanpuutteen vuoksi emme siis tarvitse jättimäisiä väestö- ja palvelukeskittymiä. Meille riittäisi vallan hyvin pieni ja keskisuuri.

Mutta miksi megaa ja gigaa kuitenkin halutaan ja vaaditaan?

Vai vaaditaanko sitä? Ehkä pikemmin tyrkytetään. Vakuutellen, että tätä te kuitenkin sisimmässänne kaipaatte.

Lähes jokainen meistä on ollut kylmänä talvipäivänä kaukana kodistaan valtavassa mega-kauppakeskuksessa. Korkeutta riittää, ja tilaa on kymmeniä tuhansia kuutiometrejä. Ja kas, yksi ihminen tuolla, muutama täällä, kulman takana pari ihmistä kahvilla.

Tiistaitunnelmaa. Hieman väsyneitä tarjouksia. Eiköhän ajeta 10 kilometriä takaisin kotiin.

Tulee mieleen, että mahtaako sanapari suuruuden ekonomia soveltua lainkaan nykyiseen ilmastonmuutos-aikakauteen.

Poikkesin viime viikolla mukavassa satavuotiaassa kyläkoulussa Piikkiön Niemenkulmalla. Puolensataa oppilasta, tilaa, valoa, viihtyisyyttä. Siistit, ajanmukaiset opetustilat ja työvälineet. Mukava rauhallinen tunnelma. Liikuntasali tosin puuttuu, mutta onneksi luonto on lähellä.

Niemenkulman koulua on yritetty viime vuosikymmeninä sinnikkäästi lakkauttaa. Mutta ei juurikaan enää. Lasten ja nuorten huonovointisuuden lisääntyessä alkavat pienten opetusyksiköiden hyvät puolet nousta vääjäämättä esiin.

Varmaankin on niin, että kustannukset oppilasta kohden ovat pienessä koulussa keskimäärin korkeammat kuin jättikokoisessa koulussa. Mutta kuinka usein käy siten, että säästöjä syntyy oppilaiden viihtyvyyden ja hyvinvoinnin kustannuksella? Ja onko se silloin säästöä lainkaan?

Kuluttajillekin opetetaan suuruuden ekonomian alkeita. Esimerkiksi tarjoamalla ”huippuedullisia” jättipakkauksia ja -eriä. Eli kun ostat oikeaan aikaan pakettiautollisen wc- ja talouspaperia, voit säästää kympin.