Autohuolto sai tekijästä vetäjän

0
Niko Heikkilä ehti työskennellä autokorjaamossa työntekijänä viitisen vuotta. 33-vuotias tuore yrittäjä myöntää, että päivät ovat pidentyneet ja töitä riittää viikonloppuihinkin. Onneksi nyt edessä on viikon loma.

PAIMIO

Paimiolaisen autokorjaamon uumenista löytyy eräs tuoreimmista paimiolaisista yrittäjistä. Niko Heikkilä on toiminut yrittäjänä toukokuusta alkaen, kun työnantajan menehdyttyä yritys kaipasi jatkajaa. Autokorjaamo sai siis työntekijästä yrittäjän.

Aiempi Paimion Autohuolto Helenius on nyt Paimion Autohuolto Heikkilä Oy ja yhtiökumppanina Niko Heikkilän kanssa toimii Heidi Helenius . Työnjako on selvä, Niko vastaa korjaamotoiminnasta ja Heidi Helenius toimistotöistä ja mm. katsastuskäynneistä.

Yrityksen työala ja toimipaikka Paimion Preitilässä on pysynyt entisellään, eli korjaamotoimintaa laidasta laitaan. Jonkin verran alustatöitä, eli pohjan ruostekorjauksia, mutta ei mitään peltitöitä.

– Vähän on kieltämättä ollut kiirusta, tarttis olla välillä se kolmaskin käsi, kuvaa nuori yrittäjä viime kuukausia.

Toimitiloissa on käytössä neljä nosturia ja välillä töitä voisi riittää työntekijällekin. Päivät tuppaavat pitenemään ja monesti töitä painetaan viikonloppuisinkin. Nuori yrittäjä on kuitenkin realisti.

– Mutta vastuu kasvaa ja kulutkin, jos ottaa työntekijän. Katsotaan nyt miten tämä tästä lähtee. Tarkoitus on pärjätä ja jossain vaiheessa kasvaakin, kun firman tili on sellainen että se kantaa.

Koulutukseltaan Niko Heikkilä on kunnossapitoasentaja ja hitsaaja, mutta ennen yrittäjyyttä hän ehti tehdä työntekijänä töitä samassa yrityksessä viitisen vuotta. Se on helpottanut aloitusta, että yrityksellä oli entuudestaan asiakaskantaa ja toimintaa pystyttiin jatkamaan sujuvasti.

Yllävää yrittäjätaipaleen alussa on ollut se, miten monenlaisia lupia on pitänyt hankkia ja päivittää, ja siinä yhtiökumppani on ollut suuri apu. Opettelemista on vaatinut myös se, että arvioi mitkä työt vievät minkäkin verran aikaa ja mitä hommia uskaltaa mihinkin luvata.

– Helposti voi käydä niin, että on arvioitu johonkin työhön kuluvan pari tuntia ja sitten katkeaa joku pultti ja se tuplaa ajan. Siinä herkästi päivä pitenee, tai tulee työt viikonloppuun. Onneksi avopuoliso on ymmärtäväinen.

Usein sanotaan, että korjauskulut voivat nousta yllättävän korkeiksi ja kun eletään elinkustannusten osalta muutoinkin tiukempaa aikaa, niin yllätyksiä moni pelkää. Niko Heikkilä sanoo, että heillä toimitaan niin, että yllätyksiä ei tule.

– Ensin tutkitaan mikä vikana on ja sitten arvioidaan tarvittavat varaosat ja korjausaika ja sitten kerrotaan asiakkaalle, mitä kustannukset ovat. Kyllä se selvää on, että asiakkaan pitää tietää, mitä tehdään ja millä hinnalla.

Edessä on ensimmäinen yrittäjäsyksy ja vuodenaikaan liittyen kiireiset renkaanvaihdot ja talvihuollot.

– Kyllä rengassesonki usein on sitä, että muuta ei oikeastaan ehditäkään kuin myymään ja vaihtamaan renkaita. Tosin nyt kun rengaspakko ei enää ole kalenterin mukainen, niin ajankohta on arvoitus. Luntahan voi tulla vasta tammikuussa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän