– Suomalaiselle luonto on niin lähellä, ettei sitä aina edes huomaa. Se on kuin paras kaveri, jota alkaa kaivata vasta, kun siitä joutuu erilleen. Se on mukana kaikessa mitä teemme: ruoassa, puheessa, juhlissa, taiteessa ja leikissä sekä tietysti liikunnassa.
Näin totesi Hannu Salminen lauantai-iltana toivottaessaan Aikuisten Olohuoneen puolesta runsaslukuisen paimiolaisyleisön tervetulleeksi Jokipuistoon viettämään Muinaistulien iltaa .
Samalla vietettiin Suomen luonnon päivää.
– Välillä käy niin, että tähän kaveriin menee myös hermot, jatkoi Salminen säähän ja sääilmiöihin viitaten.
– Kun lunta tupruttaa silmien täydeltä tai kun vettä tulee kesken kesähäiden, me kiroamme tuittupäistä luontoamme. Mutta kun sen kanssa pääsee taas liikkeelle, mieli virkistyy ja jalka nousee rivakammin. Saattaa vähän naurattaakin.
Muinaistulien ilta keräsi Jokipuistoon satamäärin eri-ikäisiä paimiolaisia, vaikka sääennusteet pelottelivatkin alkuviikosta sateen mahdollisuudella.
Mutta taivas pysyi kirkkaana. Ja kuulasta oli myös laulu ynnä muu musiikki, jota tilaisuudessa kuultiin Ritva Saarnivaaran , Anne-Marja Hörkön , Vitalia Antonovan ja Paimion teatterilaisten esittämänä.
Muinaistulien illan juhlapuhujana oli Turun yliopiston avaruustähtitieteen professori emeritus Esko Valtaoja . Ennen puheenvuoroaan hän julisti Luonnonrauhan yhdessä hyvinvointialan yrittäjänä työskentelevän Tuula Laurin kanssa.
Toiveveneet jokeen
Suomen luonnon päivään liittyen Hannu Salminen totesi, että Suomesta tuli 2017 maailman ensimmäinen maa joka virallisesti liputti luontonsa kunniaksi.
– Jokaisella meistä on luonnon kanssa omat juttumme. Sen kanssa tulevat tutuksi ikihonkien humina, aaltojen pauhu, kaupunkiluonnon öiset salat ja lähimetsän antimet. Mistä yksi etsii marjoja tai sienisopan aineksia, etsii toinen lepoa ja kolmas seikkailua. Näin kirjavaa kaveria kannattaa juhlia yhdessä, Salminen sanoi.
– Aina voit myös vain lähteä ystävien tai perheen kanssa luontoon ja juhlia yhteisesti sovittavalla tavalla.
Siihen tarjoaa hyvän mahdollisuuden esimerkiksi Paimionjoki.
– Joella on moninainen historia, ja se on antanut paimiolaisille sekä ravintoa että elantoa. Tänäänkin – näin luonnon päivänä – joki antaa virkistysmahdollisuuksia muun muassa melontaan, souteluun, ongintaan ja kisailuun.
Puheiden jälkeen Paimionjokeen laskettiin ”Lasten toiveveneet” Vanya-pojan huilun soidessa taustalla.
Sen jälkeen ohjelmassa oli Viktoria Radin koreografiaan perustuvaa tanssia esittäjinä Olga Liikanen ja Kiia Vesalainen , AM Dancen Kaikkein rakkain sekä Marjatta Järviseltä ja Tuula Laurilta ”runon ja musiikin tarinaa metsän ja veden maasta”.
Tunnelmallinen ilta päättyi rauhan ja valon venekulkueeseen sekä pienen kokon sytyttämiseen.
”Voimme yhä katsoa maailmankaikkeuden alkuvaiheita”
Esko Valtaoja puhui paimiolaisille valosta – jota ei aina ole ollut tarjolla lainkaan. Valotonta aikaa pohtiessa täytyy kuitenkin mennä mielikuvituksessa maailmankaikkeuden alkujuuriin saakka.
– Aluksi maailmankaikkeus oli niin tiheä, ettei valokaan päässyt liikkeelle. Mutta kun maailmankaikkeus laajentui, jäähtyi ja muuttui yhä harvemmaksi, niin hetkessä maailma olikin täynnä valoa.
Niin sanottu kosminen taustasäteily on jäänne maailmankaikkeuden historian alkuvaiheilta. Tämän alkuvaiheiden säteilyn hiljalleen viilentyvät jäänteet ovat edelleen havaittavissa tarkoilla vastaanottimilla.
– Voimme siis yhä katsoa maailmankaikkeuden alkuvaiheita.
Valtaoja muistutti, että elämää ei voi olla ilman valoa ja että aurinkomme valo antoi meille elämän.
Valoa voi olla myös liikaa. Silloin puhutaan laajalle levinneestä valosaaste-ilmiöstä.
– Pimeyttä ei oikein ole enää edes kesämökillä, mutta ennen vanhaan kuuton yö oli todella pimeä, Valtaoja totesi.
– Esimerkiksi Linnunradan näkeminen vaatii pimeyttä. Luonto ja eläimetkin tarvitsevat pimeyttä, mutta mistä me saamme sen pimeyden?
Toisaalta pimeys on monessa alikehittyneessä maassa yhä ongelma.
– Ei tavallisilla suomalaisillakaan ollut 200 vuotta sitten varaa kynttilöihin. Poltettiin päreitä. Onko joku kokeillut lukea päreen valossa?
Maailmankaikkeus tulvii valoa vielä miljardeja vuosia, mutta jossain kaukana vaanii mörkö nimeltään pimeä energia, joka lopulta sammuttaa kaikki valot.
Euroopan avaruusjärjestön avaruusteleskooppi Euclid laukaistiin avaruuteen onnistuneesti heinäkuun 1. päivänä. Euclid tutkii arvoituksellista pimeää energiaa ja kartoittaa seuraavan kuuden vuoden aikana kolmanneksen taivaasta.
– Lopulta viimeisetkin tähdet kuolevat, ja jäljelle jää vain pimeys. Mutta meillä on suurempiakin murheenaiheita, sillä sen luvun perässä, jolloin tuo tapahtuu, on 40 nollaa. Valtaoja lohdutteli.
Valtaojalla oli puheessaan kymmenkunta valoon liittyvää pointtia. Mutta kuinka voi puhua valosta tällaisena maailmanaikana? hän kysyi itseltään ja esitti jatkokysymyksen:
– Vai onko niin, että katselemme maailmaa mustat lasit silmillä?
Valtaoja totesi, että monenlaisten vaarojen, esimerkiksi villieläinten hyökkäysten uhatessa evoluutio on tehnyt meistä säikkyjä.
– Näemme uhkaa ja unohdamme kaiken hyvän. Aikoinaan ”mustat lasit” auttoivat meitä selviämään, mutta nyt ne kannattaa ottaa välillä pois silmiltä, sanoi Valtaoja kehottaen etsimään ja lukemaan myös hyviä uutisia, vaikka ”moni meistä lukeekin ensimmäisenä kaikkein karmeimmat ja synkimmät uutiset”.
