Janne Virtanen siirtyy V-S liitosta Keskon aluejohtoon

0
Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtajana Janne Virtanen on ollut esimerkiksi Tunnin juna -hankkeen vankka puolestapuhuja.

TALOUS Paimiolainen Janne Virtanen aloittaa Keskon Varsinais-Suomen ja Hämeen alueen aluejohtajana 1.11.2023. Hän siirtyy tehtävään Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtajan tehtävästä.

Paimiossa asuva Janne Virtanen on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja hänellä on yli 20 vuoden kokemus maakunnallisesta vaikuttamis-, suunnittelu- ja aluekehitystyöstä sekä erinomaiset yhteistyöverkostot alueen sidosryhmiin ja päättäjiin. Keskon Varsinais-Suomen ja Hämeen alueeseen kuuluvat Varsinais-Suomen, Ahvenanmaan, Kanta- ja Päijät-Hämeen maakunnat.

– Varsinais-Suomen ja Hämeen alue on Keskolle tärkeä toiminta-alue ja on hienoa saada Mika Sivulan työtä jatkamaan Janne Virtanen. Hänellä on jo valmiiksi hyvät yhteistyöverkostot alueen sidosryhmiin, kunnallisiin päätöksentekijöihin ja mediaan. Janne Virtasen johdolla vahvistamme sekä edistämme Keskolle tärkeitä kauppapaikkainvestointeja alueella ja vahvistamme alueellista sidosryhmätyötä, toteaa Keskon Kauppapaikat ja kauppiastoiminnot -yksikköä johtava Nuutti Rantatupa Keskon tiedotteessa.

– Kesko kaupan alan edelläkävijänä luo minulle upean mahdollisuuden päästä hyödyntämään pitkää vaikuttamistyön kokemustani uudella alalla ja uudesta näkökulmasta. Suuntaan haasteisiin innolla, sanoo Janne Virtanen.

Janne Virtanen raportoi tehtävässään Kauppapaikat ja kauppiastoiminnot -yksiköstä vastaavalle johtajalle Nuutti Rantatuvalle sekä Keskon viestintäjohtaja Karoliina Partaselle.

Nykyinen aluejohtaja Mika Sivula siirtyy Keskon Etelä-Suomen alueen aluejohtajaksi.