
Stand up -koomikko, tv-esiintyjä ja käsikirjoittaja Tomi Haustola saapuu keikalle Paimioon 12. elokuuta. Tapahtumatalo Iskun esitys on osa Yhden illan naurut -syyskiertuetta, joka starttaa Paimion naapurikaupungista Salosta 3. elokuuta.
Lavakomiikkaa liki 15 vuoden ajan esittänyt Haustola kertoo hieman yllättäenkin, että ajatus Paimiossa poikkeamisesta on muhinut hänen mielessään jo usean vuoden ajan.
– Olen kirjoittanut repliikkejä Kalle Lambergille, ja Paimio on tullut niissä useasti esille. Paikkakunnalla en ole kuitenkaan aikaisemmin käynyt, Haustola paljastaa.
Paimiolaissyntyinen Lamberg juontaa suosittua Stadi vs. Lande -televisiovisailua, ja Haustola toimii ohjelman kirjoittajatiimissä. Kaksikko on tehnyt yhteistyötä myös Suurmestari-viihdetuotannon kulisseissa.
– Paimio-vierailu on ollut systeemissäni jo varmaan neljä vuotta, Haustola sanailee.
– Aion tulla kaupunkiin kiireettömästi, hän jatkaa ja mainitsee suunnittelevansa ainakin Paimion parantolaan tutustumista.

Rakkauden saaren taustaääni
Haustola on tuttu paitsi kameran takaa myös sen edestä. Hän on esiintynyt vuosien varrella esimerkiksi Naurun Tasapaino-, Stand up!– ja Noin viikon studio -televisio-ohjelmissa.
Haustolan viimeisin televisiotyö on 20. heinäkuuta päättynyt Love Island Suomi -reality. “Rakkauden saarella” hän toimi voice overina eli jaksojen kertojaäänenä.
Love Islandia kuvattiin Espanjan Aurinkorannikolla. Haustola jäi nauhoitusten jälkeen viiden päivän etelänlomalle, mutta nyt katseet ovat jo tulevassa keikkasyksyssä.
– Jokaisella keikkapaikalla on omat juttunsa ja oma ominaishenkensä. Vuorovaikutteisuus vaihtelee: jossain yleisö on mukana “raipatirai”-meiningillä ja jossain ollaan hiljempaa. Minun on osattava reagoida ja mukautua kulloiseenkin katsojakuntaan, Haustola kuvailee.
Keikkasetin sisällön hän laatii yleisöä ajatellen. Esityksen materiaali riippuu siitä, onko paikalla esimerkiksi hääväkeä tai vaikkapa yritysvieraita.
– Lähden siitä, että nauretaan itselle, toisille ja maailmalle. Arkisille, jokapäiväisille asioille, Haustola taustoittaa.
Varsinaista naljailua koomikko ei kerro harrastavansa.
– En näe, että minulla olisi varaa naljailla kenellekään, hän naurahtaa.

Alapäävitseille melko vahva “ei”
Stand up -komiikkaa voisi Haustolan mukaan verrata jossain määrin trapetsikävelyyn.
– Pitää liikkua rajalla, hän kiteyttää.
Eräs johtoajatus Haustolalla kuitenkin on: “Jos lähdetään alapäästä, mihin siitä voi enää edetä?”
– 20 vuotta sitten saatettiin vielä ajatella, että stand up on kiroilua ja alapäävitsien heittelyä pubin nurkassa. Todellisuutta se ei ainakaan nykypäivänä ole, Haustola alleviivaa.
Johtoajatus ei silti ole täysin ehdoton.
– Jos yleisö on sitä mieltä, että mennään alapäävitseihin, niin sitten mennään, Haustola noteeraa.
“Lähden siitä, että nauretaan itselle, toisille ja maailmalle.”
Pienemmät paikkakunnat lähellä sydäntä
Yhden illan naurujen muita keikkapaikkoja ovat esimerkiksi Nummela, Pornainen ja Karkkila. Toki Haustolaa nähdään syksyllä suuremmissakin kaupungeissa, esimerkiksi Vantaalla ja Lahdessa.
– Olen itse syntyjäni Suolahdesta, joten pienemmät paikkakunnat ovat lähellä sydäntäni, sittemmin helsinkiläistynyt Haustola mainitsee.
Lavakomiikan lisäksi Haustola jatkaa töitä televisiotuotantojen parissa.
– Kirjoitan parhaillaan erästä produktiota, joka julkaistaneen keväällä. Myös ruutuesiintymisiä on tulossa, mutta niistä ei ole lupa puhua, hän painottaa.
Haustola on kirjoittanut Stadi vs. Landea neljän tuotantokauden ajan. Suurmestarin kirjoitustiimissä hän on työskennellyt kahdella kaudella.
– Näitä tehdään aina kausi kerrallaan. Jos jatkoa tulee, saa nähdä, tuleeko minulle jatkoa, Haustola naurahtaa edellä mainittuihin sarjoihin viitaten.
Tomi Haustolan Yhden illan naurut -stand up -show Tapahtumatalo Iskussa lauantaina 12. elokuuta kello 18.30.