Nuorten kasvulle on aika ja paikka

0

Olen aiemminkin kirjoittanut lasten ja nuorten teatterista ja siitä miten upeaa on seurata nuorten näyttelijöiden kasvua ja kehitystä ja uusien ”tähtien” syttymistä. Talkoissa työkalut vaihtuvat pensseleistä pistosahoihin ja näyttämöllä roolit kasvavat. Väistämättä eteen tulee myös se hetki, jolloin lasten ja nuortenteatteri jää taakse ja opinnot ja avara maailma kutsuvat. Miten käy nuorten näyttelijöiden? Kutsuuko kotiteatteri vai aukeavatko edessä uudet estradit?

Vastaus on sekä että. Osa löytää opiskelun myötä uusia kiinnostuksen kohteita, osalle teatteri jää rakkaaksi harrastukseksi ja osa löytää teatterin parista itselleen ammatin. Sauvon elävän kulttuurin seura on perinteisesti kasvattanut luottonäyttelijöitä omista riveistään, mutta meiltä on ponnistettu myös maailmalle, lavastajiksi, nukketetatteritaiteilijoiksi ja ammattinäyttelijöiksi.

Nuorten sitouttaminen vaatii teatterilta joustavuutta. Kun valmiuksia alkaa löytyä, nuorten täytyy saada vaikuttaa tuleviin tuotantoihin ja heitä pitää ottaa myös yhdistyksen hallitukseen tuomaan esille omaa näkökulmaansa. Kunnianhimoiset nuoret haluavat kehittyä ja heille pitää tarjota siihen mahdollisuus. Selkun nouseva polvi on näkynyt vahvana viime vuosien kesäteatterituotannoissa. Oliver Twistissä, Vihervaaran Annassa ja Nummisuutareissa enemmistö näyttelijöistä on ollut nuoria. Moni palaa yhä kesäteatterinäyttämölle, vaikka opiskelupaikka on jo löytynyt kauempaa.

Tänä syksynä Selkun sisäteatterituotannot jäävät tavallista pienemmiksi uuden teatteritilan ja lämpiön remontin vuoksi. Tyhjäkäynnille ei kuitenkaan jäädä vaan talo on täynnä toimintaa.

Nuorten toiveesta teatterilla aloittaa lasten teatterikerhon lisäksi kaksi improryhmää, joista toinen keskittyy teatteritekniikan perusteisiin ja toinen tähtää kunnianhimoisemmin pienimuotoiseen improesitykseen. Tarjolla on edelleen myös vauva- että taaperosirkusta, sekä viime keväänä startannut ruuhkavuosissa riutuvien ja ex-teatterilaisten Höntsäimproryhmä, jonka mottona on kunnianhimottomasti tule ja jätä kesken. Teatterimme tarjoaa tilat myös nuorten omalle roolipeliryhmälle. Yhteinen toiminta sitouttaa ja parhaimmillaan teatterin myötä syntyneet ystävyysuhteet ja muistot kantavat läpi elämän ja myös muualla kokemusta hankkineet nuoret palaavat aikanaan jakamaan osaamistaan muille.

Anu Lehtonen-Sonkki

Pitkän linjan selkulainen, joka fanittaa nuorta intoa.