
Turun Ajovaruste muutti viime vuoden lopulla Liedon Tuulissuolta Paimion Ajurintielle Turku-Helsinki -moottoritien kupeeseen. Yritys sijoittui ajoharjoitteluradan eteläiselle puoliskolle Liikenneturvallisuuskeskukselta vapautuneelle kiinteistölle, jonka omistaa nykyisin Paimion kaupunki.
Vuodesta 2014 toimineen yrityksen päätoimialana ovat matkailuautojen ja -vaunujen huollot ja korjaukset sekä matkailuajoneuvojen varaosat, tarvikkeet ja lisävarusteet.
Mutta uusia tuulia haistellaan kaiken aikaa. Viime keväänä Sami Jokioisen johtama Turun Ajovaruste aloitti Ajurintiellä parkkiruutu-vuokrauksen matkailuajoneuvoille. Ruutuja vuokrataan kuukauden ajanjaksoilla tai sopimuksen mukaan.
Kesällä alueella järjestettiin hyvällä menestyksellä kolme isoa kesätapahtumaa: Lounais-Suomen Spanielikerho ry:n koiranäyttely, South West Motosportin rallikilpailu ja Rotax karting-kilpailu yhteistyössä South West Karting ry:n kanssa.
Tuorein idea on matkailuajoneuvojen matkaparkin perustaminen alueelle 1-2 vuorokauden yöpymisiä varten. Kyseiseen hankkeeseen liittyy pitkälle viety suunnitelma, ja hankkeessa ovat vahvana taustatukena SF-Caravan sekä Turun, Naantalin ja Paraisten kaupunkien matkailuneuvonnat.
Mutta salliiko kaava?
– Tarkoituksena on rakentaa Ajurintien toimitilan viereen matkaparkki, johon tulisi ensi alkuun 5-8 matkailuauto- tai -vaunupaikkaa ja huoltorakennus, kertoo Jokioinen.
– Ajatuksena on sähköinen parkki saniteetti- ja suihkutiloineen sekä septitankin ja harmaavesisäiliön tyhjennyspisteet. Tietenkin myös sähkötolpat ja lisäksi ehkä pyykinpesumahdollisuus.
Paimion matkaparkista tulisi SF-Caravanin virallinen matkaparkki. SF Caravan on Jokioisen mukaan etsinyt jo jonkin aikaa tarkoitukseen sopivaa paikkaa Turun seudulta.
Turun Ajovarusteella on valmiudet toimia asiassa nopeastikin, mutta löytyy myös jarruttava tekijä: Paimion kaupungin omistaman ajoharjoittelurata-alueen tuleva maankäyttö on vielä ratkaisematta.
Alueen kaavatyön arvioidaan käynnistyvän vuosina 2024-25. Ajoharjoitteluradan alueelle on tarkoitus osoittaa asemakaavoituksella uusia tontteja tuotanto- ja liikerakennuksille.
Ajoharjoittelurata-alueen laajuus on noin kahdeksan hehtaaria. Nykyisessä kaavassa alue on pääosin moottoriurheiluun varattua erityisaluetta ja pieneltä osin suojaviheraluetta sekä liike- ja teollisuusrakennusten korttelialuetta. Jokioisen vuokraamalla alueella on tällä hetkellä kaavamerkintä E1, joka merkitsee moottoriurheilun erityisaluetta.
Keskusteluja käydään
Sami Jokioinen ja Paimion kaupungin kaavoitus- ja paikkatietopalvelujen viranhaltijat kävivät keväällä alustavan keskustelun koskien Ajurintielle kaavailtua matkailuajoneuvojen matkaparkkia. Jatkokeskusteluja käydään syksyn kuluessa. Suunnitelmissa on myös kaupungin viranhaltijoiden tutustumiskäynti alueella.
– Matkaparkki-idea on hieno ja kannatettava, sanoo Paimion kaupungin paikkatietopäällikkö Virpi Lindvall .
– On kuitenkin syytä tehdä tutustumiskäynti, koska alue on laaja, ja sinne mahtuu muutakin toimintaa. Muun muassa liikennejärjestelyjä on helpompi pohtia ja hahmottaa paikanpäällä.
Lindvall toteaa, että tilapäisesti alueella voi olla melkein mitä tahansa toimintaa. Pitkässä juoksussa toiminta on kuitenkin mukautettava kaavaan – tai päinvastoin.
– Ymmärrämme hyvin, että yrittäjän toiveena on saada alueelle pitkäkestoinen vuokrasopimus ja sen myötä toiminnalle pysyvät raamit.
Jokioinen vahvistaa, että Ajovarusteen tulevaisuuden suunnitelmien kannalta on tärkeää tietää Paimion kaupungin suunnitelmat kaavoituksesta ja tulevaisuudesta.
– Turun Ajovaruste on valmis kehittämään aluetta Paimion matkailu- ja tapahtuma-alueena. Uuden kaavan laatiminen on meille ok, mutta yrittäjän ei ole järkevää investoida huoltorakennukseen, valaistukseen, viemäröinteihin, opasteisiin, maksuautomatiikkaan sekä vesi- ja sähköpisteisiin ilman riittävän pitkää kuoletusaikaa, hän sanoo.
Ei leirialue, mutta ei myöskään pelkkä parkkipaikka
Matkailuajoneuvojen matkaparkki ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen majoittumiseen, vaan pääsääntöisesti vain 1-2 vuorokauden oleskeluun ja yöpymiseen. SF-Caravanin suosittelemia matkaparkkeja pyritään toteuttamaan valtaväylien varrelle, noin 30 kilometrin etäisyydelle merkittävistä matkailukaupungeista tai lauttasatamista.
Liikenneasemien yhteydessä olevien matkaparkkien hyvä puoli on palvelujen erinomainen saatavuus, mutta haittana monesti ympärivuorokautinen rahtiliikenne.
– Meidän sijaintimme E18-moottoritieliittymässä on todella hyvä ajatellen matkaparkkitoimintaa, sanoo Turun Ajovarusteen Sami Jokioinen.
– Turkuun on alle 30 kilometriä, ja Nesteen liikenneasema on lyhyen kävelymatkan päässä. Täällä Ajurintiellä ovat myös huolto ja varaosat aivan vieressä. Vastaavaa paikkaa, jossa kaikki parkit, huollot, varaosat ja tarvikkeet saisi samasta paikasta, ei Suomesta löydy. Sitä vastoin esimerkiksi Keski-Euroopassa on erittäin yleistä, että tarvike- ja huoltoliike on samassa pihassa kuin matkaparkki.
Ajovarusteen sijainti on hyvä siinäkin mielessä, että alueella on lapsiperheille suunnattua moottoriurheilutoimintaa.
– Viereisellä karting-radalla on nyt hyvä höpinä päällä, Jokioinen toteaa.
Samalla hän muistuttaa, ettei matkaparkki ole pelkkä parkkipaikka eikä myöskään leirialue, vaan paikka ”itsensä ja ajoneuvon huoltamista varten”.