
– Kaikista ympäristöystävällisin vaate on jo siellä vaatekaapissasi. Aina ei tarvitse ostaa uutta, toteaa Aalto yliopiston Muotoilun tutkimuksen professori Kirsi Niinimäki .
Niinimäki aloitti Paimion Muotiviikon luennot Paimiosalissa perjantaina.

Paimion Muotiviikko järjestettiin ensimmäistä kertaa 25.8.–27.8. ja sen kantavana teemana oli vastuullinen muoti ja kiertotalous.
Aalto yliopistossa etsitään keinoja vastuullisempaan vaatetuotantoon, mistä Niinimäki kertoi luennossaan. Yliopistossa on kehitetty muun muassa Ioncell-kuitu kierrätetystä puuvillasta ja selluloosasta. Tästä kuidusta on saatu valmistettua lankaa. Lankojen materiaalina on yliopistossa kokeiltu myös kierrätyskirjoja.
Niinimäki puhui siitä, miten ihmisten ostamien vaatteiden käyttömäärät koko ajan vähenevät ja lukumäärät vain kasvavat. Hiljattain Aalto yliopistossa tehtiin kansainvälistä yhteistyötä ja tutkittiin, mikä olisi maapallon rajojen mukaista vastuullista vaatteiden kuluttamista.
– Huomasimme, että kulutamme ihan valtavasti liikaa. Niinpä mietimme konkreettisesti, että hyvä määrä olisi, jos jokainen ostaisi vain viisi uutta vaatetta vuodessa. Tästä syntyi somekampanja ja viiden vaatteen vuosi -haaste, jonka ehkä moni onkin nähnyt sosiaalisessa mediassa, hän sanoo.

Muotinäytöksiä ja tuunauspajoja
Muotiviikkojen aikana kuultiin asiantuntijaluentoja sekä puheenvuoroja vastuullisilta tekstiilialan yrityksiltä niin Paimiosalissa kuin Bio Starassa. Paimiosalissa päästiin näkemään myös monia kierrätysmuotiin keskittyneitä muotinäytöksiä.
– Kun ehdotettiin, että Paimioon järjestetään Muotiviikko, olin aluksi ihmeissäni, vaikka alkaahan Paimiokin P ja A-kirjaimilla, niin kuin Pariisi. Paimiossa toimii kuitenkin pohjoisen Euroopan ensimmäinen tekstiilikierrätyslaitos Rester ja Paimio haluaa tulla tunnetuksi kiertotalouden edelläkävijänä. Tästä kiertotalouden näkökulmasta ei Paimion Muotiviikko enää hassulta kuulostanutkaan, perusteli Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki Muotiviikon paikkaa nimenomaan Paimiossa.



Myös Resterin paneelikeskustelu kuultiin perjantaina Paimiosalissa. Perjantain Paimiosalin luennot on katsottavissa striiminä 17.9. saakka osoitteesta: https://www.paimio.fi/kaupunki-ja-hallinto/viestinta-ja-markkinointi/paimio-tv/
Perjantaina Kansanopistolla esillä oli yritysten showroom ja lauantaina Vistan koululla järjestettiin vastuullisen muodin myyjäiset.
Erilaisissa työpajoissa pääsi muun muassa tuunaamaan vaatteita leimasinpainannalla, korjaamaan farkkuja ja kokeilemaan luovaa parsimista.

Lauantaina Paimiosalissa luennoi kierrätysmuodin ammattilainen Outi Pyy niin vastuullisesta muodista kuin vaatehuollosta.
– Pidän tällaista “pyykkikoulua” ja tarkoitukseni on tehdä pyykinpesusta seksikästä. Jos kokee, että on vaikea ostaa vastuullisia vaatteita tai kierrättää, niin jo se, että pitää vaatteistaan huolta ja näin pidentää niiden käyttöikää on tärkeää, hän toteaa.

Outi Pyyn vinkkejä vaatehuoltoon:
Henkaroi vaate naulakkoon aina käytön jälkeen, jotta sen kosteus haihtuu. Vasta sen jälkeen mieti, tarvitseeko vaate pestä, vai onko se vielä käyttökelpoinen.
Pese vaatteita vähemmän. Usein riittää tuuletus tai paikallinen tahranpoisto.
Älä laita kosteita vaatteita pyykkikoriin. Myös urheiluvaatteet tulisi kuivata ennen pesua.
Jos urheiluvaatteita täytyy kuljetella, varaa mukaan väkiviinaetikkaa suihkepullossa; se vie hajua pois vaatteista ja tappaa mikrobeja.
Käytä aluspaitoja , jolloin päällysvaatteiden pesukerrat vähenevät.
Pesun sijaan vaatteita voi myös höyryttää, pakastaa tai silittää.
Farkkuja ei tarvitse pestä kuin muutaman kerran vuodessa.
Pese alusvaatteet ja sukat sekä lakanat ja pyyhkeet aina 60 asteessa.
Rasva ei irtoa alle 60 asteen lämpötiloissa.
Noudata tekokuituvaatteiden ohjeellisia pesulämpötiloja.
Älä täytä konetta aina täyteen. Esimerkiksi hienopesussa koneen maksimitäyttömäärä on vain kolmasosa koneen tilavuudesta.
Käytä värinkerääjäliinoja pesukoneessa.
Villa tarvitsee lanoliinia . Villaa pestessä käytä siksi aina villanpesuainetta.
Käytä aina hajusteetonta huuhteluainetta.
Väkiviinaetikka tai valmiit pyykkietikat neutralisoivat pesuainejäämiä vaatteissa.


Mietin, miten kaikki toistuu. 80- luvun alkupuolella oli boomi tuunata vaatteita ja ottaa ne uusio käyttöön. Se oli aika jolloin ns. Intian puuvilla oli suuressa suosiossa. Silloisessa Psimion kansalaisopistossa sain sillion pitää “tuunauskursseja” ne olivat hyvin suosittuja. Itse olin kova tuunaaja.
Tuunaus oli esim.eri kirjailujen, nauhojen ja pitsien lisäämistä tai sitten käytettiin eri tavalla pienin muutoksiin.
Eilen katsoin Ruotsin TVtä ja siellä kerrottiin että vanhojen asujen tuunaus on jälleen suuressa suosiossa. He näyttivät esim. takkeja joiden selkään oli kirjailtu aivan ihania kuvioita.
Tämä on siis kolmas kerta elämässäni jolloin vanhat asut uudistetaan. Lapsuudessani kaverini ja minä olimme varsin tuunattuja. Ihan uusista vaatteista ei ollut tietoa, tai olivat ne tavallaan uusia, mutta materiaali oli käytetty monessa muuusa asussa.
Mielenkiintoista.
Kommenttien lisääminen on estetty.