Paimion Pakurlan silta viimeistelyvaiheessa

0
Siltatyöt etenivät kohti päätepistettään myös tiistain tuulisessa ja sateisessa säässä.

PAIMIO

Vielä ensi viikko, ja sitten alkaa olla valmista. Paimionjoen yli huristellaan uutta maantiesiltaa pitkin elokuun 21. päivän tienoilla, mikäli sää pysyy edes kohtalaisen hyvänä.

– Kaatosateilla ei voi päällystää, mutta ollaan optimistisia ja luotetaan siihen, että uusi silta on käytössä ennen elokuun loppua, sanoo siltahanketta urakoivan Destia Oy:n vastaava työnjohtaja Jere Kärkkäinen .

Kuka ehtii ensimmäisenä?


Uusi silta otetaan käyttöön ilman sen suurempia seremonioita. Joku saa kuitenkin kunnian ajaa ensimmäisenä uutta siltaa pitkin joen yli.

– Ehkä ensimmäisen ylittäjä on joku onnekas paimiolainen. Todennäköisesti kyseessä on kuitenkin työmaa-ajoneuvo, Kärkkäinen hymyilee.

Kuluvalla viikolla uudella sillalla on tehty muun muassa kannen viimeistelytöitä. Esimerkiksi kiveämistä pääväylän ja kevytväylän välisellä kaistaleella. Päällystämistöiden ohella lähiaikoina on vielä edessä esimerkiksi työsillan purku.

Pääaikataulussa on pysytty


Vanhan maantiesillan purku tapahtuu syksyn kuluessa. Urakka tulee olemaan runsaan kuukauden mittainen.

Kärkkäinen katsoo, että siltahanke on sujunut ja edennyt kokonaisuudessaan hyvin.

– Joku työvaihe on valmistunut hiukan myöhässä, joku toinen taas vähän etuajassa. Tärkeintä on, että pääaikataulussa on pysytty, hän tuumii.

Uusi silta valmistuu Paimion läntiselle sisääntuloväylälle eli Paimiontielle. Paimion liikekeskusta alkaa heti sillan jälkeen.

Uuden sillan kokonaispituus tulee olemaan 220 metriä ja hyötyleveys kevytväylineen 13 metriä.