Salolainen Kari Sainio, 78, tekee huomaamatonta, mutta tärkeää vapaaehtoistyötä. Hän huoltaa eriasteisista kuulovammoista – tai korkean iän mukanaan tuomasta huonokuuloisuudesta – kärsivien henkilöiden kuulokojeita ja -laitteita.
Haussa arjen sankari
Viime viikolla Kari puhdisti ja huolsi kyseisiä omistajilleen elintärkeitä kojeita Paimion kaupungintalolla. Ties monennenko kerran. Kyseisellä käynnillä apua tarvitsi kahdeksan henkilöä. Heistä jokaisen kuulolaite saatiin ”reerattua” kuntoon.
Samalla kävijät saivat uudet, päivitetyt eväät keskusteluihin ja suulliseen asiointiinsa.
– Mutta joskus henkilön kuulokoje on niin vanha, että sen teho ei enää vastaa tarvetta. Silloin ohjaan hänet kuulon tutkijoille Saloon tai Turkuun.
Sainiolla on kyseisestä vapaaehtoistyöstä pitkä kokemus. Hän on ikäisekseen hyväkuntoinen, mutta kun 80 ikävuoden merkkipaalu alkaa pikku hiljaa häämöttää, on hän ryhtynyt etsiskelemään huoltohommiinsa jatkajaa.
Vaatimuslistalla ovat ainakin näppärät sormet, sillä vara- ynnä muut osat ovat enimmäkseen pieniä. Myös pikkutarkkuus kaikkineen on valttia.
Auttamishaluinenkin jatkajan tulisi olla, sillä kulukorvausta suurempaa palkkaa ei ole luvassa.
Eli haussa on niin sanottu arjen sankari. Vieläköhän heitä löytyy?
Myös vertaistukea
Sainio on kuulolähipalvelun vapaaehtoinen. Hän opastaa kuulokojeen ja kuulon apuvälineiden käytössä sekä kuulokojeen huoltotoimenpiteissä.
Lisäksi hän on tutor-tyyppinen vertaistukihenkilö sisäkorvaistutteen käyttäjille ja kyseistä leikkausta odottaville.
– Vaikka en olekaan kovin sosiaalinen, hän huomauttaa.
Sainiolla itsellään kuulo-ongelman taustalla on geeniperimä.
– Äidillänikin oli huono kuulo. Minulle tehtiin sisäkorvaistute vuoden 2016 syksyllä. Annoin lääkärille toimenpiteestä arvosanan 10 plus.
Kuulokojeiden huoltajana Sainio on täysin itseoppinut. Hän on myös itse hankkinut kaikki huoltotöissä tarvittavat laitteet. Eikä pelkästään hankkinut, vaan myös omaehtoisella teknisellä luovuudellaan kehittänyt erilaisia työvälineitä.
Tätä hiljaista tietoa Sainio olisi nyt valmis siirtämään. Kunpa joku ottaisi kopin.
Vihreä paperilappu
Haastattelun päätteeksi Sainio ojensi vihreän paperilapun. Sen kääntöpuolelle hän oli luonnostellut ominaisuuksia, joita ”kuulolähipalvelijalta” toivotaan (mutta ei suinkaan vaadita). Tässä niistä muutamia:
”Halukas auttamaan kuulovammaista. Itsellä kuulovamma ja siihen laitteita. Pikkutarkka luonteeltaan ja pitää näpertelystä. Hyvä näkökyky. Ei odota työstä palkkaa, koska kyseessä on vapaaehtoistyö. Pystyy antamaan vertaistukea sitoutumatta liikaa asiakkaisiin. Olisi tai liittyisi Kuuloliiton jäseneksi, vähintäänkin vakuutuksen ja koulutuksen takia.”
Saamani paperin kääntöpuolella Karin virke oli jäänyt kesken. Siinä luki vain, että ”tulee niin hyvä olo, kun…”
Soitin Karille. Hän muisti kesken jääneen virkkeen ja täydensi sitä:
– Tulee niin hyvä olo, kun saa kuulolaitteen toimivaksi ja asiakkaan lähtemään kotiin hymyssä suin.
– Se on kiitos ja palkka minulle.
