
KAARINA
Piikkiön kirkkoherraehdokkaat olivat sunnuntai-iltana seurakuntalaisten tentattavina Piikkiön kirkkossa. Seurakuntalaisia oli paikalla muutamia kymmeniä, ja yleisön joukosta esitettiin myös muutamia kysymyksiä.
Pari mielenkiintoisinta ja ajankohtaisinta paneelikysymystä koski suhtautumista vähemmistöihin. Vastausten perusteella kaikki ehdokkaat ovat avaramielisiä. Vastausvuorossa ensimmäisenä ollut Outi Tukia-Takala totesi, että jokainen ihminen on kohdattava itsenään ja jokainen on samanarvoinen. Risto Räty totesi lapsesta asti kasvaneensa hyväksymään erilaisuutta ja monipolvinen työura on vain avartanut ajatusmaailmaa: jokainen ihminen on ainutkertainen.
Evankelisluterilaisen kirkon sisällä on kipuiltu paljon erityisesti sukupuoleen liittyvistä asioista ja Jari Laaksonen otti suorimmin tässä kohden kantaa sukupuolivähemmistöihin. Hän kertoi kesän lomamatkalla Reykjavikissa käyneensä katsomassa sateenkaaren väreissä maalatun kadun, joka johtaa kaupungin suurimpaan kirkkoon.
– Puhutteleva paikka. Siinä värit osoittavat, miten jokainen voi omana itsenään kulkea kohti kirkkoa, olla Jumalan luoma ja lähimmäinen toiselle.
– Jokainen ihminen on Jumalan kuva ja luotu Jumalan kuvaksi. Kristittynä meidän kutsumuksemme on kohdata kaikka vähemmistöön kuuluvia avoimesti, totesi puolestaan Petri Laitinen .
Kirkon sisällä ongelmallista on, että papit eivät saisi kirkon voimassaolevan käytännön mukaan toimittaa samansukupuolisten vihkimistä. Käytännössä monet papit ovat kuitenkin linjanneet itse miten toimivat ja vihkimisiä tehdään jatkuvasti.
Tätä linjausta ei erikseen ehdokkailta kysytty, eikä kukaan ehdokkaista kertonut kantaansa oma-aloitteisesti.
Hengellinen kärki sivummalle
Vähemmistöihin ja yhteiskunnan muuttumiseen liittyen kysyttiin myös, miten ehdokkaat ylläpitäisivät yhteyttä seurakunnan ja koulun välillä, kun Piikkiössäkin kasvaa koko ajan oppilasjoukko, joka ei osallistu perinteiseen uskonnon opetukseen. Lisäksi esimerkiksi monille koulun perinteisille tapahtumille pitää niihin osallistumattomille järjestää yhtäläinen ja yhteinen vaihtoehto.
Jari Laaksonen muistutti, että kirkot ja seurakunnat ovat osa paikallishistoriaa ja ilman hengellistä sävyä voidaan myös tästä kertoa pitämällä vaikka historian oppitunti kirkossa. Samaten hän totesi, että seurakunnan työntekijät voivat osallistua vaikka oppilaiden ryhmättämisohjelmaan, ilman että mukana on hengellisyyttä.
Kaikki ehdokkaat olivat keskustelevan ja avoimen yhteistyön kannalla ja toivat esiin, että hengellinen viesti voidaan tilanteen mukaan erottaa. Koulussa toimitaan koulun ehdoilla, seurakunnan tiloissa ja toiminnassa seurakunnan.
Kysymyksiä esitettiin myös diakoniatyön merkityksestä, partiotoiminnan ja seurakunnan yhteistyöstä, johtajuudesta, ja siitä, mikä on seurakunnan päätehtävä tässä hetkessä. Päätehtäväksi kaikki nimesivät – joskin toki kukin tavallaan evankelioimistyön ja sen toteuttamisen sekä vanhoilla että uusilla tavoilla. Tässä yhteydessä esimerkiksi Petri Laitinen nosti vahvasti esiin sen, että seurakuntatyötä on tehtävä eri kanavissa, kuten vaikkapa sosiaalisen median kautta. On luotava seurakunnasta yhteisö: koti.
Kukin antoi myös näytteen siitä, miten aloittaisivat messun, joko laulaen tai lausuen. Outi Tukia- Takala ja Petri Laitinen valitsivat vuorotervehdyksessä laulun.
Paneelin juontaneen Piikkiön seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja Harri Lukander kertoi, että kirkkoherraehdokkaista on tuomiokapituli antanut neuvostolle lausunnot ja neuvosto on myös haastatellut ehdokkaat.
– Seurakuntaneuvosto pääsee valitsemaan uuden kirkkoherran hyvistä ehdokkaista ja vaali tapahtuu neuvoston kokouksessa 14.9.