Liigatason lentopallo-oppia Loimaalta– ”Tarkkaan mietittiin, mikä on tässä vaiheessa elämää fiksuin ratkaisu”

0
Aatu Kukkosen nousujohteinen viime kausi johti lopulta Mestaruusliiga-sopimukseen. Arkistokuva viime talvelta, jolloin Kukkonen edusti seuratasolla vielä Raision Loimua.

Paimio

LENTOPALLO Paimiolainen 16-vuotias Aatu Kukkonen tuskin uskalsi vielä vuosi sitten kuvitella, että kaudella 2023–2024 hän edustaa miesten pääsarjatasolla eli Mestaruusliigassa yhtä sarjan mitalikandidaatti Hurrikaani-Loimaata. Tuolloin vielä Raision Loimun B-junioreissa pelannut Kukkonen valittiin syksyn leirityksien jälkeen tammikuussa U17-maajoukkueeseen, joka pelasi kevään aikana kaksien karsintojen kautta tiensä kesän EM-kisoihin. Juniorisarjojen lisäksi Aatu kävi kauden aikana Tuton miesten 2-sarjan harjoituksissa ja peleissä sekä tarvittaessa Tuton liigajoukkueen harjoituksissa.

Nuoren liberon otteet tekivät vaikutuksen TuToa valmentaneeseen Olli Kuoksaan , ja kun Kuoksan sopimus Hurrikaani-Loimaan kanssa julkaistiin loppukeväällä, seurasi Kukkonen kesällä perässä.

– Olli pyysi mukaan Hurrikaanin treenirinkiin heti uuden harjoituskauden alussa toukokuussa. Olihan se hienoa, että hyvä treenikesä johti lopulta sopimukseen seuran kanssa. Uskon, että tämä on paras paikka kehittyä pelaajana tällä hetkellä, Kukkonen miettii.

Kesä oli myös Hurrikaani-treenien lisäksi kiireistä aikaa, sillä Kukkonen edusti Suomea lentopallon U17 EM-kisoissa Montenegrossa, joissa joukkue ylsi historiallisesti 16 maan joukossa 7:nneksi. Sijoitus sivuaa maajoukkueiden toiseksi parasta suoritusta EM-tasolla.

Suunnitelmat muuttuivat


Vielä keväällä Kukkosen ajatuksissa oli aloittaa lukio-opinnot Kuortaneen urheilulukiossa lentopallolinjalla. Suunnitelma muuttui kuitenkin käden käänteessä, kun Loimaalta tarjottiin sopimusta.

– Kyllä sitä tarkkaan mietittiin, mikä on tässä vaiheessa elämää fiksuin ratkaisu. Siihen päädyttiin, että pelaajana kehityn parhaiten, kun pääsen treenaamaan koko ajan huipputason miesten kanssa hyvässä valmennuksessa. Lukio-opinnot saa vietyä hyvin läpi myös Loimaalla, Kukkonen kertaa.

Samalla eteen tuli muutto Loimaalle, joskin kirjat ovat edelleen vanhempien luona Paimiossa. Ja Paimiossa nuorukaista nähtäneen myös pelikauden kiireiden keskellä aina kun ”aikataulu suo”.

– Kyllä, kirjat ovat edelleen tukevasti Paimiossa, vaikka nyt opintojen ja pelaamisen takia asunkin pääosin Loimaalla. Oikeastaan aika samanlainen paikka tämä on kuin Paimiokin, pieni kaupunki keskellä maaseutua, Kukkonen hymyilee.

Hyvä avaus

harjoituspeleille


Hurrikaani avasi syksyn harjoitusottelunsa viime viikon keskiviikkona hallitsevaa Suomen mestaria, VaLePaa vastaan. Kukkonen pääsi Hurrikaanin 3–2-voittoon päättyneessä ottelussa avaus-seitsikkoon, sillä joukkueen ykkösliberoksi kaavailtu yhdysvaltalainen Troy Gooch on USA:n maajoukkueen mukana ja tulee Loimaalle vasta lokakuussa.

Kukkonen näkee, että hänen roolinsa on syyskuun viimeisenä päivänä alkavalla kaudella imeä ennen kaikkea mahdollisimman paljon oppia kokeneemmilta pelaajilta.

– Varmaan rooli joukkueessa jää vielä aika pieneksi, mutta toki kaikki peliminuutit ja ennen kaikkea harjoituskerrat pyritään oppimaan ja kehittymään niin paljon kuin mahdollista. On mukava päästä seuraamaan läheltä myös Goochin pelaamista, Kukkonen sanoo.

Loimaalaisjoukkue pelaa ennen kauden aloitusta kaikkiaan kuusi harjoitusottelua. Kaikkiaan seura on voittanut miehissä viidesti Mestaruusliigan hopeaa ja kolmesti kausi on päättynyt pronssijuhliin. Edellisestä mitalisijoituksesta tulee keväällä kuluneeksi kuitenkin jo viisi vuotta, ja sen putken päättäminen on viime kaudesta paljon uudistuneella joukkueella ykköstähtäimenä.

– Kyllä mitalipelit täytyy olla tavoitteena, ja mielestäni se on ihan realistinen tavoite, Kukkonen nyökkää.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän