Pääkirjoitus: Luontokato ja tuet

0

Suomen ympäristökeskus julkaisi viime viikon perjantaina tiedotteen koskien ympäristölle haitallisia tukia. Julkilausumassa pohditaan vakavasti, että tulisiko verotusta muuttaa siten, että luontokadon aiheuttaminen huomioitaisiin verotuskäytännöissä huomattavasti nykyistä jämäkämmin.

Käytännössä kyse on pitkälti siitä, että valtion taloudellinen tuki poistettaisiin ympäristöä pilaavalta toiminnalta. Eli jos ympäristö- ym. tuet ovat ympäristölle niin kavalia, että niistä aiheutuu enemmän haittaa kuin hyötyä, kannattaisi niistä luopua.

Kyseisen menettelyn – jos siihen ryhdytään – arvioidaan kohentavan paitsi ympäristön myös valtiontalouden tilaa.

Turkistarhaukset ynnä muut sen kaltaiset seikat ovat näihin visioihin nähden pikkujuttuja. Kyse olisi viime kädessä siitä, että lähes kaikenlainen ilmaston, vesien ja maisemien pilaaminen sanktioitaisiin tukien poiston myötä varsin jyrkästi.

Ja miksei niin kuuluisi tehdäkin? Mutta rajanveto tulee olemaan varmuudella vaikeaa. Mikä on kohtuus milläkin elinkeino- ja toimialalla?.

Ympäristökeskuksen kannanottoa lukiessa tulee väistämättä mieleen Saaristomeri.

Tässä Kunnallislehden numerossa uutisoidaan Saaristomeren huonosta tilasta. Esimerkiksi Paimionlahdella ja Piikkiönlahdella on voimakasta rehevöitymistä, happikatoa ja meriveden samentumaa.

Asioiden yksinkertaistaminen ja väärin ymmärtäminen on tänä päivänä muodikasta, mutta kyllähän Peimarin merialueita olisi korkea aika ryhtyä pelastamaan. Tuskin kukaan meistä haluaa tuhota – kenties jopa peruuttamattomasti -– tärkeintä ja arvokkainta lähiluontoamme.

Mutta sellainen ajatus, että Saaristomeren pelastamisen taloudellinen vastuunkanto kuuluisi pelkästään tai pääosin Paimionjokilaakson viljelijöille, ei ole likimainkaan oikeudenmukainen. Eikä edes realistinen. Valtion rahaa tarvitaan. Ja luultavasti varsin paljon.

Vaikka toimintojen haitat ja hyödyt on vihdoinkin aika laittaa armottomaan ja neutraaliin puntariin, se ei tarkoita sitä, että asiaintila olisi korvattavissa ilman viljelijöille suunnattuja, viisaasti kohdennettuja – ja tarvittaessa merkittäviäkin – kompensaatioita.

Paimionjokivarren rinnepeltoja on viljelty miltei ikiaikaisesti, mutta vasta tehomaatalous runsaine ravinnekuormineen on nostanut ongelmat pintaan.

Vaaditaan suurta asiantuntevuutta arvioida, että mistä päästä ongelmavyyhteä olisi järkevintä ja kiireellisintä ryhtyä purkamaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän