Pääkirjoitus: Ostajan markkinat?

0

Tilastokeskus uutisoi keskiviikkona, että konkurssien määrät ovat edelleen kasvussa. Eniten konkurssihakemusten määrä on kasvanut juuri Varsinais-Suomessa, ja suurimmassa pulassa ovat parhaillaan rakennusalan yritykset. Rakennuskustannusten noustessa ja yhä vain korkeammaksi kipuavien korkomenojen aikana yhä harvempi uskaltaa lähteä rakentamaan uutta tai edes saneeraamaan vanhaa.

Rakennusala on hyvä mittari sille, miten koko Suomella menee. Yhteenlaskettuna ala työllistää, joko suoraan tai välillisesti, jopa 20 prosenttia kotimaisesta työvoimasta. Rakennusteollisuus on jo aiemmin arvioinut, että alan työllisyyteen voi tulla jopa 20 000–30 000 työllisen suuruinen lovi. Eikä sitä lovea paikata välttämättä nopeasti sitten, kun nousukausi jälleen alkaa ja muun muassa asuntorakentamiseen tarvittaisiin nopeasti lisäkäsiä.

Ala on myös välttämätön yhteiskunnan menestykselle. Työvoiman liikkuvuus on riippuvaista asuntojen saatavuudesta. Myös asianmukaisia julkisia tiloja ynnä tuotantotiloja tarvitaan vastaamaan kehitystä kaipaavan yhteiskunnan tarpeisiin. Rapistuvien rakennusten mukana rapistuu myös muukin.

Yksi keino ainakin väliaikaisesti helpottaa rakennusalan ahdinkoa on vauhdittaa julkisten rakennushankkeiden etenemistä. Paimiossakin on syksyn aikana edessä tukku rakennusalan kannalta kiinnostavia päätöksiä, joissa haetaan vastaukset siihen, mihin ja miten paljon euroja tulevina vuosina julkisen rakennuskannan kehittämiseksi sijoitetaan. Yhdellä paperilla on sisäliikuntahalli, toisella varhaiskasvatus ja kolmannella koulutus. Ja siihen päälle tukku pienempiä uudisrakennus- ja saneeraushankkeita.

Paimiossa ja lähiseuduilla operoivat rakennusalan yritykset seuraavat varmasti näitäkin päätöksiä herkällä korvalla. Vaikka kaupungin budjetissa eurot ovat jälleen tiukassa, voi nyt olla juuri oikea hetki pystyttää uutta. Tarjolle tulevista urakoista kilpaillaan taatusti syksyn ja talven aikana kynsin ja hampain, eikä tilanne ostajan näkökulmasta ole siten välttämättä lainkaan huono.