
Jo Paimion Parantolan parkkipaikalle saapuessa herää ihmetys: mitä täällä oikein tapahtuu? Ensimmäinen parkkipaikka on aivan täynnä autoja ja saman verran toisella parkkipaikalla. Nopealla laskulla paikalla on ainakin 200 autollista väkeä.
Lauantaina parantolan vanhassa kanttiinissa järjestettiin Villan voima -neuletapahtuma, johon myymään tuli seitsemän lankamyyjää. Lisäksi paikassa järjestettiin Taito-liiton luovan parsinnan paja ja esillä oli turkulaisen neulesuunnittelijan, Jenna Kostetin Kalevalasta inspiroituneita neulemalleja. Kostet julkaisi tapahtumassa myös uuden Mustikkametsä-nimisen neulemallin.
Näytteilleasettajien määrän perusteella olisi voinut kuvitella, että paikalle olisi tullut muutama kymmenen ihmistä, mutta vanha kanttiini on niin täynnä kävijöitä, että osa odottaa välillä ulkona, jotta sisälle mahtuu taas paremmin.
– On täällä ollut useita satoja kävijöitä! Minulla on omassa myyntipisteessäni apuna mieheni ja siskoni ja heidän on pitänyt välillä mennä ohjaamaan liikennettä kun tuolla meinasi olla aika kaaos, Piia Aaltonen sanoo.
Aaltosella on itsellään suomalaisesta lampaanvillasta tehtyjä lankoja myyvä yritys, Vuonue. Aaltonen sai idean perustaa neulomistapahtuman ja perusti sille oman Instagram-tilin.
– Kyllä tämä ihmismäärä oli yllätys! Mutta siinä vaiheessa kun Instagram-tilille tuli satoja seuraajia, niin aloin vähän aavistella, että tapahtuma voisi olla suosittu, Aaltonen sanoo.
Maanantaiaamuna tarkistettaessa Villan voima -Instagram-tilillä on yli 500 seuraajaa.
– Ensi vuonna tapahtuma järjestetään varmasti uudestaan, mutta tällä kertaa isommissa tiloissa Parantolassa, Aaltonen lupaa.