Uusi Sporttikoirakeskus avaa Paimiossa mahdollisuuksia niin koirien kouluttajille kuin harrastelijoille

0
Timo ja Tuulia Liuhto ovat harrastaneet koirien kanssa jo monia vuosikymmeniä. Kuvassa ovat vauhdissa kaksikon bordercolliet uudessa koirahallissa.

Paimio

Tuulia ja Timo Liuhto pyörittivät aiemmin yhdessä koirahallia Espoossa. Tuli kuitenkin aika sulkea sen ovet ja kääntää katseet kohti Varsinais-Suomea, sillä oma Liuhtojen koti löytyy täältä. Tuulia alkoi etsimään Paimiosta sopivaa varastotilaa tarpeettomaksi jääneelle tekonurmelle. Uuden liiketoiminnan toteuttaminen ei ollut suunnitelmissa, mutta ainutlaatuisen varastotilan löydyttyä mieli alkoi muuttua. 

– Tajuttuani, että tila on myytävänä ja täällä vierailtuani mieleeni juolahti, jospa kuitenkin avaisimme taas koirahallin. Olisi ollut virhe jättää hyödyntämättä tällaista tilaa, Tuulia tuumii.

Koirahalliin on rakentunut kesän aikana kolme eri harjoitustilaa. Niissä voi harrastaa erilaisia lajeja kuten esimerkiksi agilitya, rally-tokoa, noseworkia ja tällä hetkellä trendaavaa hoopersia. Liuhtojen mukaan usein talviharrastuspaikat ovat piukassa lumisina kuukausina, eikä treenitiloja ole helposti saatavilla. Uuden hallin on tarkoitus palvella kaikkia, sillä erikseen ei tarvitse kuulua jäseneksi esimerkiksi yhdistyksiin tai muihin ryhmiin. 

– Aiomme luoda nettiajanvarausjärjestelmän, josta näkee tilojen varaukset. Hallille voi tulla matalalla kynnyksellä puuhaamaan koiran kanssa ja aktivoimaan sitä eri tavoin, Timo täsmentää.

Uimapaikka koirille?


Yksityishenkilöiden lisäksi Liuhdot tahtovat tarjota uuden hallin puitteita niin yrittäjien kuin toisten kouluttajien käyttöön. Pian kouluttajat pystyvät vuokraamaan tiloja ja pitämään koulutuksia omille asiakkailleen, niin ryhmille kuin yksittäisille harrastajille.

Pidemmälle tulevaisuuteenkin on jo paljon suunnitelmia. Paimionjoen varressa sijaitsevan hallin miljööseen on tarkoituksena rakentaa koirien oma uimapaikka. Lisäksi hallin yhteyteen rakentuu oma guest house eli vieraskoti. Hallin suurissa tiloissa voidaan järjestää leiriviikonloppuja, joihin voi saapua osallistujia ympäri Suomea. Vieraskoti tarjoaa yöpaikan pitkänmatkalaisille.

– Olemme itse törmänneet ongelmaan, jossa koulutusviikonloppuina on hankalaa löytää majoitusta koiran kanssa. Koska guest house on aivan hallin vieressä, osallistujien ei tarvitse lähteä yöpymään kauemmas toiselle paikkakunnalle. 

Koiraharrastus vei mennessään


Liuhdot ovat harrastaneet koirien kanssa eri lajeja jo useiden vuosikymmenien ajan. Tuulia sai ensimmäisen koiransa 15-vuotiaana, jonka jälkeen hänen elämäänsä on aina kuulunut koirat. Tuulia päätyi kokeilemaan koiransa kanssa eri harrastuksia ja ne sytyttivät välittömästi. Timon tavattua tulevan vaimonsa, vei koiraharrastukset hänetkin mennessään. Nykyään koirien kanssa puuhailu agilityn parissa on edennyt jo maajoukkuetasolle, sillä molemmat heistä on edustanut Suomea maailmalla.

Harrastus muuttui työksi ja Liuhdot kertovatkin koirien ympärille rakentamansa arjen olevan heille elämäntapa. He ovat innoissaan, kun pääsevät tarjoamaan omaa osaamistaan Varsinais-Suomessa ja tarjoamaan uudenlaista konspetia, jolla helpottaa koiraharrastajien elämää. Uuteen halliin ovet avautuvat syyskuun lopussa, tarkemmin 18.9.

– Toivomme, että ihmiset löytäisivät paikan. Ainakin tiedämme, että tarvetta ja kysyntää uudelle koirahallille on täällä Varsinais-Suomessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän