PAIMIO
Paimiossa kuntakohtainen yrittäjäpalkinto meni Deli Hylé Oy:lle, joka tunnetaan parhaiten markkinointinimellään Sirkiä Deli. Yrityksen myydyimpiä tuotteita ovat pakatut annossalaatit ja täytetyt patongit.
Yrittäjät Saija ja Jarno Hyle arvioivat, että noin 80 prosenttia Sirkiä Delin myynnistä on tuoreita annossalaatteja ja täytettyjä patonkeja. Niiden lisäksi valikoimiin kuluvat wrapit, bagelit ja kebabliha.
– Meillä ei ole lainkaan vähittäismyyntiä, sillä kaikki tuotteemme menevät jälleenmyyjille. Tuotteitamme myyvät varsin monet K-ryhmän kaupat ja neljän eri alueen S-ryhmän kaupat.
Hankinnoissaan Sirkiä Deli tekee vahvaa yhteistyötä lähiseudun yritysten kanssa. Esimerkiksi salaattien raaka-aineet tulevat valmiiksi pilkottuina paimiolaiselta Alitalon Vihannekselta, leivät tulevat Turussa toimivasta MBakeryn leipomosta ja lihat Paimion Palalihasta.
Asunto myyntiin ja yrittäjiksi
Saija ja Jarno Hyle päättivät lähteä yrittäjiksi vuonna 2005, kun salaatteja pakkaava Mini-Sirkiä tuli myyntiin.
– Myimme asuntomme ja menimme vuokralle, jotta saimme rahoituksen järjestymään. Toiveeni täyttyi, sillä olin halunnut yrittäjäksi jo teini-ikäisestä lähtien, Saija Hyle muistelee.
Merillä työskennelleellä pariskunnalla ei ollut aikaisempaa kokemusta yrittämisestä. Jarno on ammatiltaan kokki ja Saijalla on ompelijan koulutus. Yrittäjiksi ryhtymistä kuitenkin helpotti, kun tuotteet ja asiakaskunta olivat jo olemassa.
– Aluksi toimimme noin 70 neliön tiloissa kerrostalon alakerrassa Toivolankadulla Turussa. Ja sieltä siirryimme Mälikkälään noin 200 neliön tiloihin, Jarno Hyle kertoo.
Tuotteiden kysyntä kasvoi edelleen, ja tilat kävivät jälleen pieniksi. Vuonna 2016 sopiva toimitila löytyi Paimiosta Yrittäjäntien varresta entisestä leipomokiinteistöstä.
– Siinä vaiheessa uusimme myös koneita. Ne maksoivat sen verran, että meidän piti taas myydä asuntomme, Saija Hyle naurahtaa.
– Ehkä emme olisi valmiita tekemään sitä kolmatta kertaa. Nyt meillä on ihan meitä varten rakennettu talo Paimiossa.
Tuotantoa tehostamalla pärjää
Pariskunta kertoo, että Sirkiä Delin tuotteiden kysyntä on kasvanut lähes itsestään, eikä markkinointia ole pahemmin tarvittu. Töitä on kuitenkin pitänyt paiskia seitsemänä päivänä viikossa ilman kesälomia.
Enimmillään yritys on työllistänyt kuusi ihmistä, mutta tällä hetkellä enää neljä, sillä korona-aika lohkaisi yrityksen myynnistä ison siivun.
– Koronan takia ihmiset olivat kotona ja lapset poissa koulusta, mikä vähensi tuotteidemme kysyntää yllättävän paljon. Yhdessä vaiheessa tilanne näytti todella pahalta, Saija Hyle kuvailee.
Koronan tuoma notkahdus on onneksi takana ja yrityksen liikevaihto on ollut nopeassa kasvussa pari viimeistä vuotta. Kilpailu alalla on kuitenkin kovaa.
– Monet meidän kaltaisemme pienet toimijat ovat joutuneet lopettamaan. Me olemme pärjänneet tehostamalla tuotantoa kustannusten kasvaessa. Tuotteemme eroavat kilpailijoiden tuotteista muun muassa sillä, että me emme käytä pakkauksissa suojakaasua, joka vaikuttaa makuun, Jarno Hyle vertaa.
FAKTA
Palkintoperusteet
Innovatiivisten yrittäjien 900-neliöisissä tiloissa Paimiossa valmistetaan ja pakataan Sirkiä Deli -brändillä annossalaatteja, täytettyjä patonkeja ja muita deli-tuotteita päivittäistavarakauppoihin. Tuotantoa on kehitetty jatkuvasti: nyt myös omassa kebab-tehtaassa paistetaan roboteilla kebab-lastua omiin tuotteisiin, tukkureille sekä alihankintasopimuksella.