Pääkirjoitus: Parempi huono päätös

0

Lisävelan kauhistelua on helppo ymmärtää, jos on sitäkin, että sisäliikuntahallille on Paimiossa nyt selvästi suurempi tarve kuin kertaakaan viimeisten vuosikymmenien aikana.

Politiikka on harvoin herkkua edes paikallistasolla. Usein valittavana on kahdesta vaihtoehdosta se vähemmän huono, ja tällä kertaa Paimion kaupunginvaltuusto äänesti vähemmän huonoksi vaihtoehdoksi sen, että sisäliikuntahalli rakennetaan seuraavien runsaan kahden vuoden aikana. Vaikka se tietääkin lisävelkaa Paimiolle noin seitsemän miljoonaa.

Toisena vaihtoehtona vaakakupissa oli poistaa sisäliikuntahalli koko investointilistalta ja katsoa asiaa vuoden, kahden, viiden tai kymmenen päästä. Tai ei ehkä koskaan. Koska äänestystulos oli selkeästi sisäliikuntahallin kannalla, voi olettaa, että myös suurin osa paimiolaisista on sen takana. Vaikka valtuustossa asiasta päättikin vain pieni kourallinen paimiolaisia.

Eikä päätöstä tehty missään nimessä myöskään huonon tiedon valossa tai “väkisin läpi vietynä”, vaikka senkin suuntaista vihjailua Paimiosalissa kuului. Hallia on suunniteltu harkiten ja sen suunnitelmat ovat kiertäneet niin valtuustoryhmien kuin myös seuraparlamentin pöydillä viimeisen vuoden aikana. Jokainen halukas on varmasti päässyt tutustumaan niin suunnitelmiin kuin perusteisiin ennen päätöksentekoa.

Pulinat siis pois, sisäliikuntahalli nousee Paimion urheilupuiston kaakkoiskulmaan, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pääsevät niin nuoret kuin aikuisetkin liikkumaan uudenkarhealla lattialla jo alkuvuodesta 2026. Tätä päätöstä on varmasti odotettu niin kouluissa kuin myös paikallisissa urheiluseuroissa kuin kuuta nousevaa.

Avaapa sisäliikuntahalli Paimion pitkästä myös kokonaan uusille lajeille, kuten Paimion Hakan tänä syksynä pienimuotoisesti starttaamalle koripallolle ja Paimion Ruoskan jo toistakymmentä vuotta evakossa pyörittämälle salibandylle. Puhumattakaan lentopallosta ja yleisurheiluväen talviharjoittelusta.

Velkataakka rasittaa Paimiota vielä pitkään ilman sisäliikuntahalliakin, mutta vuosikymmen vuosikymmeneltä liikkumattomuuttaan rapistuvia sukupolvia ei korjata pian enää edes velkarahalla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän