Paimioon kaavaillulle sisäliikuntahallille vahva kannatus Kuntsarin kyselyssä – ”Nyt tai ei koskaan!”

0
Paimion sisäliikuntahalli nousee vuosien 2024-2026 aikana Paimion jäähallin kaakkoiskulmalle.

Paimio

Kunnallislehti kysyi tiistaina verkkosivuillaan, olisiko nyt oikea hetki rakentaa sisäliikuntahalli Paimioon, vai pitäisikö koko haave torpata jälleen kerran? Kysely keräsikin parissa päivässä runsaat 260 vastausta, joiden perusteella ainakin lehden lukijat ovat lähes yksimielisiä asiasta: sisäliikuntahallin aika on nyt.

– Liikuntahallin rakentaminen tulee aloittaa heti. Kouluikäisille monipuolista liikuntaa, joka tuo hyvän pohjan liikuntaharrastukselle. Puitteet kuntoon, kommentoi kyselyn alle Terhi Reponen.

Vastauksista peräti 82 prosenttia kannatti sisäliikuntahallin rakentamista, joskin myös 18 prosenttia oli hallihanketta vastaan.

– Tämä on hyvin monennäköinen asia. Yksi jättiläinen keskelle kaupunkia vai useampi eri puolille keskusta-aluetta? Kulkemiset, kuljetukset, parkkialueet, hallin palvelut ja niin edelleen. Tulevia vuosikymmeniä ajatellen ei yksi “suuri” ehkä kuitenkaan ole viisain ratkaisu, pohti kommentissaan Kristina Rantanen.

Kaupunginhallituksen hyväksymä

Asia on sikäli äärimmäisen ajankohtainen, että Paimion kaupunginvaltuusto käy läpi kaupunginjohtajan lokakuussa esittämää ja kaupunginhallituksen marraskuun alussa hyväksymää talousarviota ensi viikon keskiviikon kokouksessaan. Tulevien vuosien isoista investoinneista sekä Oinilan päiväkoti että Kriivarin koulun remontointi ja laajennusosa lienevät selviöitä, mutta sisäliikuntahalli kolmantena suurinvestointina onkin kiperämpi kysymys.

Kaupunginhallituksen mankelin läpi sisäliikuntahalli eteni äänin 7–3.

– Sisäliikuntahalli tarpeeksi isona on “pakollinen” asia Paimioon. Saataisiin salibandy ja lentopallo takaisin Paimioon. Hallissa pitäisi olla vahintään kaksi täysimittaista kenttää, toinen katsomolla, visioi puolestaan Markus Reunanen.

Vaikka inflaatio onkin nostattanut lainojen korkomenoja yhä ylemmäs ja ylemmäs viimeisen 1,5 vuoden aikana, on samalla rakennusteollisuuden ahdinko ajamassa rakennusalan yrityksiä ahtaalle. Kun urakkaa ei ole enää ylimäärin tarjolla, voi tiukoista tarjouskilpailuista syntyä kilpailuetu myös sisäliikuntahallia havittelevalle Paimiolle.

Siten sisäliikuntahallin hinta-arvio onkin pudonnut runsaasta 7 miljoonasta noin 6,5 miljoonaan euroon.

– Tuskin nyt tai tulevaisuudessa on niin sanottua löysää rahaa tähän, mutta nyt tai ei koskaan! Paimiossa on huomattava määrä harrastajia moniin sisäpalloilulajeihin, mutta monille ei ole mitat täyttävää pelipaikkaa virallisiin suorituksiin, muistutti kyselyyn vastannut Ville Virta.

Sisätila loppuu kesken

Yksi asia mikä lienee muuttanut myös kuntapäättäjien asennetta sisäliikuntahallia kohtaan, on tilanpuute koulujen saleissa. Sitä mukaa kun koululaisten määrä Paimiossa kasvaa, käyvät neliöt yhä pienemmiksi nykysaleissa.

– Koululiikunnan järjestäminen on kunnalle lain velvoittama, ja nyt se ei oikein onnistu, kun salit ovat päiväsaikaan täynnä. Pelkkä Vistan kävelylenkki ei käy liikuntatunnista. Myös iltakäytössä nykyiset salit ovat täynnä, ja uudenkin salin käyttöaste tulee olemaan iltaisin korkea, täsmensi Sami Lehto kommentissaan.

Vaikka mahdollisen sisäliikuntahallin sijainti rakennuspaikka on jo päätetty Urheilupuistoon jäähallin viereen, nosti Hannele Haapanen kommenteissa esiin myös vaihtoehtoisen sijainnin.

– Halli tarvitaan, mutta sen paikka olisi parempi Lidlin vieressä. Miksi rakentaa ahtaasti, kun tilaa löytyy? Paikoitustilaa saataisiin enemmän, koulut lähempänä ja hieno lähimetsä säilyisi.

Paimion kaupunginvaltuusto päättää muun muassa sisäliikuntahallin kohtalosta ensi keskiviikon kokouksessaan. Jos hanke saa valtuuston hyväksynnän, alkavat rakennustoimet Urheilupuistossa jo ensi kevään aikana. Valmista olisi alustavan aikataulun mukaisesti syksyksi 2025.