Uutiset

Karunaan tehtiin leikkikenttä

Karunan Kyläyhdistys on tehnyt leikkikentän Karunan nuorisotalon läheisyyteen, pallokentän päähän. Hanke toteutui Leader- rahoituksen avulla  ja rakennustyöt on tehty suurimmaksi osaksi talkoilla. – Maanrakennustyöt on...

Koulutielle maanantaina mars matkaan

Maanantaina se taas koittaa: koulun alku. Tilanne on kuitenkin eri niille, jotka heräävät maanantaina ensimmäiseen noin 1700 oppivelvollisuusaamustaan. Vistan kouluun silloin tepastelevia Aada Lainetta,...

Rattijuoppo jäi kiinni

Poliisipartio pysäytti normaalin liikennevalvonnan yhteydessä Kaarinassa Helsingin valtatiellä henkilöauton keskiviikkona hieman ennen puolta yötä. Henkilöautoa kuljettanut ulkopaikkakuntalainen 70-luvulla syntynyt mieshenkilö puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0...

Auto lukuisia kertoja katon kautta ympäri

Paimiossa sattui vakava liikenneonnettomuus sunnuntaina noin aamuseitsemältä. Henkilöautoa kuljettanut, vuonna 1988 syntynyt turkulaismies suistui moottoritien rampissa ulos tieltä sillä seurauksella, että auto pyörähti kautta...

Viri Teppo-Pärnä palkittiin

Paimiolaiselle Viri Teppo-Pärnälle myönnettiin lauantaina kotiseututyön ansiomitali. Mitali on Suomen Kotiseutuliiton korkein tunnustuksen osoitus ja se ojennettiin Teppo-Pärnälle lauantaina Valtakunnallisten kotiseutupäivien juhlagaalassa Mikkelissä. Arkkitehti Viri...

Rattijuoppo pyöräytti auton useita kertoja

Poliisi raportoi viikonlopulta taas useita rattijuopumustapauksia sekä huumaantuneita kuskeja. Vakavin liikenneonnettomuus tapahtui 5.8. noin kello 07.00 Paimiossa VT-18 moottoritiellä, jossa 1988 syntynyt turkulaismies ajoi...

SUUNTAA EVÄSRETKELLE

Kesäisille retkille otetaan usein mukaan omia eväitä. Ulkoillessa tulee nälkä ja ruoka maistuukin paremmalta ulkona. Eväsvaihtoehtoja on loputtomasti. Piirakat ja tortut ovat helppoja retkiruokia,...

Kuvia Sovetskista tulossa esille Kaarinassa

Näin Johannes-juhlien alla ( sunnuntaina 5.8.) tupsahti toimitukseen tieto, että Kaarinassa aukeaa mielenkiintoinen valokuvanäyttely ensi viikon keskiviikkona. Nobel-suvun kesäpaikka Kirjolan kartano Johanneksessa (Sovetski) tunnettiin...

Paimiosta löytyy pyöräreittejä jokaiseen makuun

Lähdimme retkipyöräilijä Toni Lundin matkaan kiertämään Paimion pyöräreittejä. Kävi ilmi, että pyörän selässä jokilaaksomiljöö, mäet, pellot ja kukkulat näyttävät vielä paremmilta kuin auton lasin...

Koirapuistossa viihtyy niin lemmikki kuin omistajakin

Kaksi valkoruskeaa walesinspringerspanielia ja yksi tumma cockerspanieli kirmaavat ympäri tasaista aidattua nurmikenttää. Hieman kauempana juoksukilpailua seuraa valtava leonberginkoira omistajansa Tarja Möykkysen kanssa. Hän ja...