lauantai 10. 6. 2023

Uutiset

Hepojoen maankaatopaikka haudattiin lopullisesti

Kaarinan kaupunginhallitus päätti kumota teknisen lautakunnan päätöksen ja vetää pois Hepojoen maa-aineksen ottamislupa- sekä ympäristölupahakemuksen. Päätös on lopullinen, eli sitä ei käsitellä enää esimerkiksi...

Kaarinan taitoluistelijatytöt aloittivat hienosti

Kaarinan Taitoluistelijoiden Little Edges -muodostelmajoukkue sijoittui kauden ensimmäisissä kisoissaan, Rauman Taitoluistelijoiden järjestämissä kutsukisoissa, hienosti kolmanneksi. Kansallisessa tulokassarjassa kilpaileva Little Edges -joukkue muodostuu tällä kaudella seitsemästätoista...

Kovaa pakkasta vasta viikonloppuna

Ilmatieteen laitoksen mukaan kylmää ilmaa virtaa loppuviikon kuluessa maahan koillisesta, ja lämpötila laskee pohjoisesta alkaen enimmäkseen -5 ja -15 asteen välille. Paikoin pakkanen kiristyy...

Paimion sairaalan sulkemisesta lopullinen päätös

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto päätti tänään, että erikoissairaanhoito siirretään pois Paimion sairaalasta vuoteen 2014 mennessä. Saman kohtalon kokee Raision sairaala. Tyhjeneviin tiloihin etsitään uusia toimijoita.

Julkikuuset nousivat pystyyn

Paimion ja Kaarinan kaupunginvirastojen eteen on tämän aamupäivän kuluessa pystytetty komeat "koko kaupungin" kuuset. Kaarinassa kuusi ehti saamaan valotkin jo hyvissä ajoin ennen puoltapäivää...

Valtakunnan ykköskuusi Maskusta

Turun tuomiokirkko saa jälleen eteensä komean joulukuusen ensi keskiviikkona 28.11. puoliltapäivin. Kuuseen sytytetään valot 1.12. klo 17.

”Työkkäreiden” määrän väheneminen huolettaa

Varsinais-Suomen työttömien aluejärjestö Työ-Länsi ry on huolissaan te-toimistoverkon harventamisesta, koska ennakoi siitä aiheutuvan paljon ongelmia: jonot toimistoihin kasvavat entisestään, matkakustannukset kasvavat, pienten toimistojen omavirkailijajärjestelmä...

Katoavatko TUI Cruises -laivat STX:n tilauslistalta?

STX Finlandin Turun telakalla viimeistellään parhaillaan Viking Linen Grace-laivaa. Tilauksessa on saksalaisen TUI Cruisesin kaksi risteilijää, ja huhut käyvät, että myös Royal Caribbean olisi...

Piparitalot olivat loistavia!

  Paimion Maalaisjoulumarkkinoilla avattu Paimion kaunein piparitalo 2012 kilpailu sai sekä kilpailijoiden että katsojien suosion.  Toinen toistaan komeampia piparkakkutaloja kertyi kisaan peräti 15 kappaletta ja...

Mikko tippui semifinaalissa

Piikkiöläinen tanssinopettaja Mikko Ahti ja toimittaja Baba Lybeck putosivat sunnuntaina Tanssii tähtien kanssa -kisasta, vaikka he saivat tuomareilta parhaat pisteet, täydellisen kymppirivistön. Mikko Ahti...

Jos et vielä ole digisisältöjen tilaaja, tutustu tilausvaihtoehtoihin tästä.


Omat tiedot ja tilauksen aktivointi