Tagi: Kaarina
Tarkkaile pihan lintuja viikonlopulla
LUONTO 50 vuotta täyttävä BirdLife Suomi kutsuu taas osallistumaan jokatalviseen Pihabongaus-tapahtumaan tulevana viikonloppuna 28.-29.1. Tässä Suomen suurimmassa luontotapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla...
Turun Kehätien ensimmäisen osuuden valmistumista juhlittiin – suunnitteilla jo seuraava osuus
Turun Kehätien ensimmäisen osuuden valmistujaisseminaari järjestettiin tänään 23.1. Turussa. Tilaisuuteen osallistui myös liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka .
Vuonna 2019 käynnistyneet rakennustyöt saatiin päätökseen puoli...
Paimio ja Kaarina ovat lähes puolittaneet hiilidioksidipäästönsä
Paimio-Sauvo-Kaarina Sekä Paimio, Sauvo että Kaarina ovat onnistuneet kaikki vähentämään hiilidioksidipäästöjään roimasti viimeisen 15 vuoden aikana. Vaikka päästömäärä onkin seudulla laskenut reilusti, ei kolmikko...
Selvitys: Kolme neljästä käyttäisi lähijunaa Paimiossa – Piikkiö ja Littoinen jäivät pysähdyspaikkoina...
Paimio
Varsinais-Suomen liitto ja Valonia toteuttivat kesäkuussa paikallisjunaliikenteeseen liittyvän kyselyn, jonka syyskuussa julkaistut tulokset ovat paimiolaisin silmin varsin raideyhteysmyönteistä luettavaa. Kyselyyn vastanneista paimiolaisista peräti 75,6...
Sata salamaa viime yönä – Katso kartta: Tänne salamat iskevät Varsinais-Suomessa ja Suomessa
Ukkospilvet pyyhkäisivät maanantain vastaisena yönäPaimion ja itäisen Varsinais-Suomen yli. Ilmatieteen laitoksen tutkija Antti Mäkelä kertoo, että Varsinais-Suomessa mitattiin noin sata salamaa maanantain puolella. Näistä...
Peimarin kunnista yhteensä kahdeksan aluevaltuutettua – KL selvitti taustat nimien takaa
Peimarin kunnista valittiin Varsinais-Suomen hyvinvointialueen uuteen aluevaltuustoon yhteensä kahdeksan ehdokasta. Heistä viisi tulee Kaarinasta, kaksi Paimiosta ja yksi Sauvosta.
Suurimman äänisaaliin Peimarin alueen ehdokkaista keräsi...
Paimiossa neljä koronatartuntaa viikossa
’KORONATILANNE Varsinais-Suomessa on todettu uusia koronatartuntoja kuluneen viikon aikana eniten Turussa, jossa uusia tapauksia on ollut 179. Paimioon viikon kuluessa on kirjattu neljä uutta...
Sauvossa huima lisäys ja Paimiokin pikkaisen plussalla – Katso alueen väkiluvun kehitys tänä...
Sauvossa on hurjaa nousua väkiluvussa, kun Tilastokeskuksen elokuun mittarit näyttävät 38 uutta asukasta. Kun elokuun väkilukua verrataan tammikuun väkilukuun, myös Paimio pääsee rahtusen plussalle....
Lomautuksia vähemmän: työttömyys vähenee
PAIMIO, SAUVO, KAARINA
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen työtilastot kertovat, että työttömyys vähenee alueella nyt ripeämmin kuin koko maassa. Vuoden takaisesta määrä on vähentynyt 12 000 henkilöllä. Kyse...
Kuntsari seuraa: Koronaviruksen vaikutuksia tiistaina
Kuntsari listaa tiistaina tietoon tulevia koronaviruksen vaikutuksia Paimiossa, Sauvossa, Kaarinassa, Varsinais-Suomessa ja Suomessa.
Päivitämme juttua koko päivän.