keskiviikko 6. 12. 2023

Tagi: Piikkiö

1 700 uutta asukasta reilussa kymmenessä vuodessa? – Kaarinassa uskotaan Piikkiön...

Piikkiön kirjastossa kuultiin torstaina (12.10.) kovaa puhetta kaavoituksesta, kun paikallisten asukkaiden osallistamiseen ja tiedottamiseen tähtäävä Kaarina Areena -hanke palasi eetteriin keskustelutilaisuuden merkeissä. Tilaisuuden pitopaikka ei...

Paimion seurakuntapastori Risto Räty siirtyy Piikkiön kirkkoherraksi

Piikkiön seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu teologian maisteri Risto Räty. Hän työskentelee seurakuntapastorina Paimion seurakunnassa ja on asunut Piikkiössä jo pitkään. – Ihana yllätys, hyvällä...

Juho Suomiselle ja Emma Tainiolle kultaa, Suomiselle jopa kaksin kerroin –...

Piikkiön Kehityksen Juho Suominen onnistui kovassa tempussa yleisurheilun nuorten SM-kilpailuissa Tampereella viikonloppuna. 19-sarjassa toista ja viimeistä vuottaan mittelevä Suominen nappasi mitalit niin päälajistaan kiekosta...

Protestin kautta finaaliin ja EM-seiskaksi – Juho Suomisen Jerusalemin-taival oli värikäs,...

Teksti: Julian Rauhaniemi, Pirjo Ailanto Juho Suomisen taival alle 20-vuotiaiden Euroopan mestaruuskisoissa oli vähintäänkin värikäs. Piikkiön Kehityksen kiekonheittäjä oli ensin jäädä ilman finaalipaikkaa, mutta sai...

Rosina Ruusun runoissa esiintyy perheen kissa ja arkiset seikkailut

Kaarina Piikkiöläinen Ringa Takanen kirjoitti ensimmäisen runoteoksensa. Lasten runokirja kantaa nimeä Saunakissa - ja muita loruja perheen pienimmille . Teos alkoi syntyä, kun perheen lapsi...

Juho Suominen kiskaisi neljänneksi Kalevan kisoissa!

Piikkiön Kehityksen Juho Suominen sijoittui neljänneksi Kalevan kisojen kiekkokisassa sunnuntaina iltapäivällä. Hyvän sijoituksen lisäksi Suominen onnistui parantamaan ennätystään yli metrillä lukemiin 51.67 metriä. Entinen ennätys,...

Lauantai Lahdessa: Juho Suominen kiskaisi heittämällä finaaliin – Launnolla jäi urakastaan...

Kaksi peimarilaisurheilijaa oli tulessa lauantaina Lahden Kalevan kisoissa. Piikkiön Kehityksen Juho Suominen heitti heti ensimmäisellä kiekon karsintakierroksella oman ennätyksensä ja ansaitsi pikalipun sunnuntain finaaliin. Sauvon...

Juho Suominen Peimarin seudun vahvin luu viikonlopun Kalevan kisoissa – 203-senttinen...

Piikkiön Kehityksen väreissä yleisurheilee tällä hetkellä poikkeusyksilö sekä raameiltaan että menestyspotentiaaliltaan. Kyseessä on 203-senttinen Juho Suominen, joka hilaa itseään kohti kansallisen kiekonheittokatraan huippua. Kesäkuussa 19...

Näyttely tuo esille Tuorlan naisia kautta historian

PIIKKIÖ Tuorlan majatalon pihapiirissä sijaitsevassa vanhassa viljamakasiinissa on avautunut Tuorlan naisia -niminen näyttely, joka nimensä mukaisesti esittelee Tuorlassa asuneita ja vaikuttaneita naisia kautta historian tekstein...

Pelastuslaitos harjoittelee: Piikkiössä poltetaan lauantaina viljankuivaamo

Piikkiössä järjestetään pelastuslaitoksen harjoitus lauantaina. Varsinais-Suomen pelastuslaitos polttaa harjoituksen yhteydessä käytöstä poistetun viljankuivaamorakennuksen. Harjoitus toteutuu sääolosuhteiden salliessa lauantaina osoitteessa Yli-Moisiontie 13, Piikkiö. Harjoitus alkaa...

Jos et vielä ole digisisältöjen tilaaja, tutustu tilausvaihtoehtoihin tästä.


Omat tiedot ja tilauksen aktivointi