Tagi: Sauvo
Aluevaltuustoon valittu Esko Kiviranta suuntaa katseen jo työhön
Sauvolainen kansanedustaja Esko Kiviranta sanoo, että vaalien lähtötilanne oli erikoinen ja vaikeakin, kun oli uudet vaalit ja ristiriitaisiakin piirteitä saanutta kampanjointia.
– Paikallista piti äänestää mutta...
Korona kiertää nyt lapsissa ja rokottamattomissa
PAIMIO, SAUVO
Koronatartuntojen osalta Paimiossa tartuntatilanne on häilynyt viime viikkoina jopa maakunnan keskitasoon nähden huonolla tasolla. Nyt näyttäisi tilanne olevan parempaan päin.
– Viime viikolla Paimiossa...
Paimiossa neljä koronatartuntaa viikossa
’KORONATILANNE Varsinais-Suomessa on todettu uusia koronatartuntoja kuluneen viikon aikana eniten Turussa, jossa uusia tapauksia on ollut 179. Paimioon viikon kuluessa on kirjattu neljä uutta...
Sauvossa huima lisäys ja Paimiokin pikkaisen plussalla – Katso alueen väkiluvun kehitys tänä...
Sauvossa on hurjaa nousua väkiluvussa, kun Tilastokeskuksen elokuun mittarit näyttävät 38 uutta asukasta. Kun elokuun väkilukua verrataan tammikuun väkilukuun, myös Paimio pääsee rahtusen plussalle....
Silvia Koski Sauvosta lähtee puheenjohtajakisaan: Tavoitteena perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtajuus
PAIMIO
Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Silvia Koski Sauvosta lähtee tavoittelemaan puolueensa kolmannen varapuheenjohtajan paikkaa Seinäjoen puoluekokouksessa.
Koski johtaa Varsinais-Suomen Perussuomalaisia toista vuotta ja on ollut neljä...
Kuka heistä on Sauvon uusi kunnanjohtaja? Se selviää ensi maanantaina
SAUVO
Sauvoon valitaan ensi maanantaina uusi kunnanjohtaja lähes pari vuosikymmentä Sauvoa johtaneen Seppo Allénin seuraajaksi. Tärkeä valintaprosessi on jo aivan loppusuoralla.
Sauvon Keskusta järjesti torstai-iltana 22....
PÄÄKIRJOITUS Jos tulit valituksi – saako sinut kiinni?
Kuntavaalit on käyty, paikat valtuustoihin jaettu. Onnea ja voimia valituille, sillä tehtävänne on tärkeä, aikaa ja huomiota vievä. Valtuustot kokoontuvat ehkä harvakseltaan, mutta valtuustotyön...
Sauvon kunnanjohtaja Seppo Allén irtisanoutui – paikka tulossa heti hakuun
SAUVO
Sauvon kunnanjohtaja Seppo Allén on irtisanoutunut virastaan 1.6.2021 alkaen. 17 vuotta kunnanjohtajana toiminut Allén aikoo jäädä eläkkeelle.
– Monenlaista on sattunut ja tapahtunut näiden vuosien...
Lomautuksia vähemmän: työttömyys vähenee
PAIMIO, SAUVO, KAARINA
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen työtilastot kertovat, että työttömyys vähenee alueella nyt ripeämmin kuin koko maassa. Vuoden takaisesta määrä on vähentynyt 12 000 henkilöllä. Kyse...
VAALISOHVALLA-juttusarja: Asioiden tutkiminen on kiehtovaa
Sauvo
– Jos joku olisi sanonut minulle parikymppisenä, että ajaudun politiikan pariin, en olisi todellakaan uskonut, naurahtaa Sauvossa asuva ehdokas Riikka Lehtinen.
Sauvon kauniit maisemat ja...