VOIMANOSTO Paimiolaislähtöinen Elmeri Töyry voitti MM-pronssia viime viikolla Unkarissa järjestetyissä voimanoston GPC-kisoissa. Nykyisin Turussa asuva 25-vuotias voimanostaja osallistui nyt ensimmäistä kertaa alle 67,5-kiloisten miesten avoimeen sarjaan.
Vaikka äkkiseltään pronssi MM-kisatasolta kuulostaa unelmien täyttymykseltä, ei kolmanneksi yltäminen kuitenkaan ollut täydellinen suoritus. Töyryn tavoitteena oli kultamitali, sillä hän oli voittanut tähän mennessä kaikki aiemmat kisat omassa sarjassaan. Mukaan lukien junioreiden MM-kulta vuonna 2021.
Kisamatkaan osui myös epäonnea, sillä valmistautuessaan MM-nostoihin hän loukkasi molemmat jalkansa jäätyään sekä kaatuneen nostotelineen että siinä olleen 240-kilon painoilla varustetun tangon alle. Haaveri sattui vain pari päivää ennen kisoja.
Pikavauhtia voimanostomaailman huipulle noussut Töyry kilpailee raw-voimanostossa, eli ilman apuvälineitä, kuten nostoremmejä, paitoja tai -vöitä tehtävissä kisasuorituksissa. Töyryn ennätys voimanostossa on yhteistulos 605,5 kiloa. Lajikohtaiset ennätykset ovat seuraavat: jalkakyykky 240,5 kiloa, penkkipunnerrus 120 kiloa ja maastaveto 245 kiloa.