
– Jarmo Karpin testamenttilahjoitus kartuttaa merkittävällä tavalla säätiön pääomaa ja mahdollistaa osaltaan tasokkaan tieteellisen tutkimuksen tukemisen. Tutkijamme pystyvät kehittämään tarkempia tutkimusmenetelmiä, tehokkaampia hoitoja ja turvallisempia lääkkeitä, toteaa säätiön toiminnanjohtaja lääketieteen tohtori Minna Lukkarinen .
TYKS-säätiö kunnioittaa Karpin muistoa perustamalla Jarmo Karpin tutkijapalkinnon. Se jaetaan ensimmäisen kerran keväällä 2024. TYKS-säätiö tukee, edistää ja ylläpitää kliinisen lääketieteen ja muun yliopistotasoisen terveystieteen tutkimusta Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ja sen vaikutusalueella.
Tiedotteessaan Varha luonnehtii teknikoksi opiskellutta Karppia omissa oloissaan viihtyneeksi poikamieheksi, joka oli kätevä käsistään ja teknisesti lahjakas. Hän ei avioitunut eikä hänellä ollut lapsia.
Karppi työskenteli 1970-luvulla elektroniikka- ja testilaitteiden suunnittelijana ja ohjelmoijana. 1980-luvulla hän aloitti osakkaana ja tuotekehitysjohtajana teollisuuselektroniikkaa valmistavassa yrityksessä, josta eläköityi vuonna 2016.
Merkittävän omaisuutensa Karppi keräsi sijoittamalla ja eläkesäästämisellä. Hän eli säästäväisesti eikä hänellä ollut erityisiä kodin ulkopuolisia harrastuksia.
2000-luvun alussa Jarmo Karpilla todettiin työpaikan terveystarkastuksessa pikaista hoitoa vaatinut diabetes. Loppuvuosinaan hän sairasti myös syöpää. Lahjoituskohteensa TYKS-säätiön Jarmo Karppi valitsi kiitollisuudestaan Tyksissä saamaansa hyvään hoitoon. Hän halusi ohjata varansa syöpätutkimukseen.