Paimio
Siks, eespäin kansakunta, koko maa! Hyvinvointia lapses haluaa. Puute, kurjus ainanen, taakse jää, Olkkon esimerkkinä – kylä tää!
Moni saattaa muistaa vielä edeltävän yhteislaulun sanat Paimion kesäteatterista ja kesältä 2008, jolloin Museonmäellä esitettiin Pekka Saariston ohjaamaa ja käsikirjoittamaa Pyhättömien kylä -komediaa. Tuolloin näytelmää varten tehtyä kappaletta esitti esityskauden aikana lähes 6 000 katsojalle kesäteatterin yli 30-päinen näyttelijäryhmä, mutta lokakuun lopulla sama värssy kuultiin Paimion Isolompakontiellä Pyhättömien kylän kasvattien laulamana.
Aivan sattumoisin noin 50-päinen kuoro ei ollut koolla, vaan kyse oli Isolompakontiellä asuvien aktiivien järjestämästä Pyhättömien kylän kierroksesta, jonka vetäjäksi oli saatu teatterimies monen Paimion kesäteatterista tutun näytelmän takaa: Pekka Saaristo. Ja kun kylän syntyvaiheista kertova kappale oli laulettu sekä mehut että kahvit juotu ja korvapuustit syöty, oli aika selvittää asioista toiseksi tärkein: mistä Isolompakontien erikoinen nimi on peräisin?
– Sehän sai alkunsa siitä, että tien varrella asuneella romukauppias Armas Vikströmillä oli ihan valtavan iso nahkalompakko käteiskauppoja varten, Saaristo kertoi Isolompakontien ja Kuusitien risteyksessä, aivan Vikströmien entisen kotitalon vieressä.
Vasara paukutti pyhänäkin
Nämä talot nousi kirkon takan niinkun mettäsienet, vuasikymmen, arjet pyhät jossan valettin. Eikä hilja olttu koskan, sillä otettin kans piänet, nimi ”Pyhättömäin kylän” tunte alettin.
Kuten laulun sanoissa todetaan, Isolompakontiellä ja sen sivuteillä kirveet, vasarat ja lapiot heiluivat arkipäivästä ja viikonlopusta toiseen vuosikausia 1940- ja 1950-lukujen taitteessa. Tuohon aikaan sunnuntain kirkkomessu oli enemmän tapa kuin poikkeus, joskin Pyhättömien kylässä tilanne oli nurinkurinen.
– Töitähän siellä paiskittiin melkein kaikki sunnuntaitkin, kun talot piti saada valmiiksi. Siitä kai se nimitys sitten tuli, kun rakentamisen äänet kuuluivat pyhänäkin, eikä kirkkoon ehditty, naurahtaa Juhani Virta, joka varttui itse 1950- ja 1960-lukujen Pyhättömien kylässä perheensä kanssa.
Ominaista pientaloalueelle oli talkootyö. Talot nousivat pystyyn yhteisvoimin, ja apua sekä tukea annettiin monenlaisissa arjen haasteissa. Ilot ja surut olivat yhteisiä, koko Pyhättömien kylän asioita.
Sen voi aistia vielä tänäkin päivänä siitä, miten iso joukko asuinalueen kasvatteja ja heidän jälkeläisiään osallistui kotikontujensa muistelokierrokselle.
– Tämä jos mikä on sellaista suomalaisen sisun perua, josta olisi ihan valtavasti ammennettavaa vielä tänäkin päivänä. Todellista kaveria ei jätetä -henkeä, tunnelmoi kierrokselle osallistunut Markus Hemmilä, joka muutti asuinalueelle perheensä kanssa 1980-luvulla.
Sota-aika kouli työntekoon
Kylän mentaliteetin ymmärtää paremmin, kun miettii, minkälaisia sen rakentaneet miehet ja naiset tuolloin muutama vuosi sotavuosien jälkeen olivat. Monella oli sotilaan tai lotan tausta sekä kotipitäjä vasta Neuvostoliitolle menetetyssä Karjalassa. Evakoille lohkottiin Pyhättömien kylästä useita tontteja, joissa uusi elämä pystyi alkamaan.
Toki se vaatii ihan valtavasti työtä, ennen kuin yhtäkään perustusta päästiin valamaan.
– Tämä aluehan oli ihan pystymetsää silloin 1940-luvulla. Paksuja, vanhoja mäntyjä joka puolella. Ja kauppakirjassa määrättiin, että kaikki puut piti kaataa tontilta. Ne vahvimmat kannot mitä ei muuten saatu kaivettua irti maasta, räjäytettiin, muisteli Matti Pajala.
Eikä kantojen räjäyttelykään sujunut aina aivan suunnitelmien mukaan.
– Yksi kantohan rysähti meillä katosta läpi makuuhuoneeseen. Onneksi kukaan ei ollut silloin nukkumassa, naurahti Soini Santala, jonka perhe asutti pitkään taloa Kuusitien ja Pihlajatien kulmassa.
Sieltä sai alkunsa myös Santalan linja-autojen liikennöinti.
– Kun tilat kävivät pieneksi, piti sitten varikko muuttaa muualle. Meillä asui silloin myös useita vuokralaisia, kun rakennustöitä tehtiin viereisillä tonteilla, Santala muisteli.
Legendaarinen iso kuusi
Santalan autoja odoteltiinkin usein nykyisen Isolompakontien pohjoispäässä, jossa on edelleen yksi tuttu maamerkki paikallaan.
– Busseja odoteltiin legendaarisen ison kuusen vieressä. Ja se kuusi on muuten vieläkin pystyssä, Pekka Saaristo huomautti.
Kun kylä oli 1950-luvun alkuvuosina saatu rakennuskantansa puolesta viittä vaille valmiiksi, alkoivat rakentamisen äänet arki-illoissa ja viikonlopuissa vähentyä. Tilalle tulivat lasten leikit ja pelit, jotka sijoittuivat usein nykyisen Pihlajatien leikkipuiston paikalle. Tuolloin paikalla oli pallokenttä, jossa ainakin aikalaisten muistelmien mukaan sai alkunsa eräs vielä tämänkin päivän paimiolaisia liikuttava seura.
– Voi sanoa, että Paimion Haka on startannut käytännössä tämän kylän poikien toimesta. Palloa pelattiin ja kaikenlaisia leikkejä kehiteltiin 1950- ja 1960-luvuilla. Jos oli tarpeeksi kova kuti, se meni Vanhasen perunamaalle asti, naurahti Pekka Saaristo seistessään nykyisen leikkipuiston edustalla.
Ihan kevyestä laakista ei voinut tosiaan olla kyse, sillä kyseiselle Vanhasen perunamaalle oli matkaa useita kymmeniä metrejä pallokentän reunalta.
Suurperheitä talosta toiseen
Jossan talos on toist’kymment kakara ja melkke jokattes vähintäs neljä!
Kierroksen aikana käydään seikkaperäisesti läpi kylän historiaa piha pihalta. Moni sen aikainen iso, jopa 3000-neliöinen tontti on ehditty jossain vaiheessa lohkoa kahdeksi nykymittapuullakin tilavaksi tontiksi, jonka myötä rakennuskantakin on hieman monipuolistunut.
Siellä täällä rintamamiestalojen seassa on siis myös 1970- ja 1980-lukujen rakennuskantaa, jonka lisäksi rintamamiestaloja on laajennettu perheiden kasvaessa.
– Ihan sellaisia perinteisen mallisia rintamamiestaloja on aika vähän enää jäljellä. Perheet kasvoivat isoiksi, ja siten myös lisätilan tarve kasvoi, kertoi Juhani Virta.
Ja nyt noiden perheiden lapset ovat kuusissa- tai seitsemissäkymmenissä, yhtenä isona joukkona takaisin Isolompakontiellä, josta kierros pari tuntia aiemmin alkoi.
– Tarinoita riittäisi vaikka kuinka, mutta lupasin pitää tämän parissa tunnissa. Eikä mennyt ihan kamalasti yli, hymyili Pekka Saaristo kierroksen päätteeksi.
Kursivoidut kohdat tekstistä ovat otteita Pyhättömien kylä -nimisestä laulusta, joka tuli tunnetuksi Paimion kesäteatterin kesän 2008 näytöksistä.
Pyhättömien kylästä Koivulinnaan
Pyhättömien kylä Ylä-Vistalla ja Hellbergin kylä Oinilassa olivat Paimion ensimmäiset selkeät ja yhtenäiset pientaloalueet, jotka kohosivat nopeasti 1940-luvun viimeisten ja 1950-luvun ensimmäisten vuosien aikana. Niitä seurasivat Pussitien omakotitalot 1960-luvulla, jonka jälkeen Paimion pientaloalueet laajentuivat Kriivariin 1970-luvun alussa.
– Toisaalta Oinilakin on rakentunut monissa eri vaiheissa. Mäkeläntien-Myllytien alue on rakennettu jo vuosina 1920–1950, kauan ennen ensimmäistä kaavaa 1974. Kiirulantien eteläpuolinen osa taas rakentui heti kaavan valmistumisen jälkeen 1970-luvun loppupuolella, taustoittaa Paimion kaupungin paikkatietopäällikkö Virpi Lindvall.
Tapiolan kaava valmistui 1976, jonka jälkeen talot alueella alkoivat nousta nopeasti. Kiusalassa rakennustyöt alkoivat 1980-luvulla ja Koskelassa 1990-luvulla.
2000-luvun suurimmat pientaloalueet taas ovat nousseet ensin Moisioon ja Kerkola-Naskarlaan, jonka jälkeen Saaren alueelle ja sen lähimaastoon täydennyskaavoituksena.
Ensi vuonna myyntiin tuleva Koivulinnan alue on pitkästä aikaa niin sanotulle raakamaalle kaavoitettu asuinalue.
Siinä missä Pyhättömien kylän 36 tonttia olivat 2000–3000-neliöisiä, ovat pientalotontit tätä nykyä huomattavasti pienempiä, tuhannen neliön molemmin puolin.
– Paimiossa tontit ovat aina olleet reilun kokoisia. Toki oman kasvimaan tarpeen ja kotona vietetyn ajan väheneminen ynnä muut seikat ovat pienentäneet tontin pinta-alan tarvetta ja siksi olemme kokeilleet hyvin erilaisia ratkaisuja kattamaan monenlaiset toiveet, Lindvall sanoo.
