Tällä viikolla oli tuttu marraskuinen ”veropäivä”, joka herättää aina monenlaisia tunteita. Osa pitää verotietojen julkistamista tirkistelynä, oli oma nimi listoilla tai ei.
Osa ihmisistä taas pitää niiden julkistamista suomalaisen yhteiskunnan läpinäkyvyyden kunnia-asiana – kun verot ja tulot julkaistaan, voimme kaikki miettiä sitä, miten otamme osaa yhteiskunnan ylläpitoon ja palveluiden kustantamiseen maksamalla osamme veroista.
Toki veropäivänä näkyy sekin, miten moninkertaisia summia tulokärjessä tienataan verrattuna kohonneiden kulujen ja inflaation kanssa kärvistelevien tavistyöläisten palkkoihin ja arkipärjäämiseen.
Yle nosti esille sen, miten osa tuloista ei edelleenkään näy: Verohallinnon yhtiölle tekemän verolaskelman mukaan jopa viidennes tuloista ei selviä julkisista verotiedoista. Se on kuitenkin iso summa sekin.
Iloista tietoa verotiedoissa on se, että palautuksia jopa Peimariin, eli Paimioon ja Sauvoon maksetaan lähemmäs kahdeksan miljoonaa euroa. Toki nykyisin se ei enää ole mitenkään tulossa, vaan suurelta osin maksettu jo aiemmin.
Vaikka mätkyjäkin on maksussa ollut ja voi vielä olla, niin se yhteissumma täällä on onneksi alle puolet palautuksista. Plussalle potti jää kuitenkin yli neljän miljoonan euron verran. Sen rahan soisi jäävän kiertoon tänne omalle alueelle.
Ja vielä: kateus vie tuhkatkin pesästä. Edelleen usein veropäivä kirvoittaa myös kateuden tunteita. Varsinkin kun julkisuudessa tälläkin kertaa on uutisoitu, miten yrityskaupat ovat tehneet valtakunnallisesti ja maakunnallisesti uusia miljonääreja ja miljoonat suorastaan vilisevät silmissä.
Parempi kai kuitenkin on huomata, miten moni kärkeen noussut uusi miljonääri on todellakin kehittänyt innovatiivista ja aivan uudenlaista bisnestä ja maksaa näemmä veronsa mukisematta. On siis osallistunut yhteiskunnan ylläpitämiseen isosti ja myös työllistänyt merkittävästi. Tällaista kehittämistyötä tämä maa todella kaipaa jatkossakin.
