
Paimiolla on syytä olla ylpeä siitä, että pienessä kaupungissa on oma musiikkiopisto. Toiminta sai alkunsa vuonna 1973, kun toimeliaiden ja kaukonäköisten yksityishenkilöiden muodostama kannatusyhdistys perusti Paimioon musiikkiopiston.
Tavoitteena on edelleen antaa paimiolaisille ja sauvolaisille lapsille ja nuorille mahdollisuus oppia soittamista, laulamista ja yhdessä musisoimista lähiopetuksena, tavoitteellisesti ja ammattitaitoisten opettajien johdolla. Vuonna 1986 Paimion kunta otti järjestämisvastuun itselleen. Vuonna 2006 kansalaisopistosta ja musiikkiopistosta muodostettiin Paimion opisto, jossa yhteistä on hallinto, muuten kumpikin oppilaitos toimii itsenäisesti.
Vuodesta 2019 lähtien musiikkiopisto on saanut tuntiperusteista valtionosuutta.
Vuoden 2023 tapahtumien huipentuma oli Entisten opettajien konsertti lauantaina 28.10. Konsertissa esiintyi Paimion musiikkiopistossa vuosien mittaan työskennelleitä pedagogeja, sekä jo eläkkeellä olevia että vielä työelämässä aktiivisesti toimivia. Esitykset olivat todella taidokkaita ja antoivat runsaslukuiselle juhlayleisölle monipuolisia musiikillisia elämyksiä.
Järjestelyistä vastannut Elina Jaanu oli koonnut konsertista upean kokonaisuuden, jossa kuultiin Paimion musiikkiopiston entisten opettajien soittoa ja sävellyksiä monipuolisesti ja taitavasti. Muistelot soiton lomassa valottivat musiikkiopiston historiaa ja yleisö sai varmasti paljon uutta tietoa.
Konsertissa esiintyivät useat pitkäaikaiset opettajat, kuten Arja Palm, Reijo Borman ja Liisa Laurikko, Tuomo Tirronen ja Esa Moilanen sekä nykyisistä opettajista Merita Nieminen, Pasi Nurmi ja Anna Schukov. Musiikkiopiston perustajan, rehtorin ja lauluopettajan Heimo Heimolan (1908-1990) pojantytär, kanttori Helena Heimola muisteli isoisäänsä ja Paimion musiikkiopiston alkuaikoja. Kannatusyhdistyksen naistoimikunnan jäsen Leena Salmela muisteli värikkäästi musiikkiopiston alkuaikoja ja naistoimikunnan toimintaa ja merkitystä. Hän nosti erityisesti esille musiikkiopiston pitkäaikaisen pianonsoitonopettajan Tesma Lindgrenin, joka toimi musiikkiopiston kantavana voimana.
Musiikkiopisto on nyt vireä viisikymppinen ja toivottavasti seuraavat sukupolvet saavat viettää yhtä hienoja 100 vuotisjuhlia, kuin me saimme viettää lauantaina viisikymppisiä.
Satu Lehtisalo
Paimion opisto, rehtori