Presidentin vaali käynnistyy jo ensi viikolla, mutta julkisuudessa vaikuttaa siltä, kuin aikaa vielä olisi. Kampanjoinnissa on jähmetytty varovaisuusperiaatteen mukaisiin asetelmiin.
Tunnelma on vaisu, eikä edes kovin odottava. Sytykkeitä, joita vaalien äänestysinnon kasvattamiseenkin tarvittaisiin, ei ole toistaiseksi esiin noussut, vaikka alkujaan vaikutti siltä, että ehdokkaissa on kirjavuutta ja määränkin puolesta valinnanvaraa. Kiinnostavat debatit, herättävät ajatukset tai pohdinnat ovat loistaneet poissaolollaan. Se on valitettavaa.
Toisaalta, voidaanko moittia pelkästään ehdokkaita? Yhtä lailla voidaan pohtia, miksi ei esitetä parempia kysymyksiä. Sellaisia, joihin olisi edes pieni mahdollisuus saada muitakin kuin yhdestä puusta veistettyjä standardi-vastauksia.
Ja mitä siitä, vaikka lipsuttaisiin hiukan pois ulkopolitiikastakin. Ei nyt haeta pelkästään Nato-artiklojen yleisneroa, vaan henkilöä, jolla on paitsi tilannetajua, oivalluskykykyä, luontaista rauhallisuutta ja paineensietokykyä myös niin sanottua sydämensivistystä. Ei ehdokkaan itsensä mainostamana, vaan lauseiden lomasta aistittuna.
Osa ehdokkaista on silminnähden jo lannistuneen latistuneita. Vahvoilla olijoiksi tunnistetut ovat siirtyneet mahdollisimman vähäeleiseen tyyliin. Se on sillä tavalla ymmärrettävää, että meillä kansa on aina arvostanut harkitsevia ja vakaita johtajia, jotka nousevat päivänpolitiikan ulkopuolelle. Sen sanotaan johtuvan kansallisesta monarkiakateudesta, että meihin vetoaa maan isän tai äidin presidentillinen tyyli.
Mutta totuuden nimissä tilanne on nyt kovin erilainen kuin mitä oli vielä kuusi vuotta sitten, kun Sauli Niinistö valittiin suoraan yli 62 prosentin kannatuksella. Maailma on epävakaa monella tavalla: kansat keskenään ja planeettamme ilmastonmuutoksen edetessä. Täällä kotimaassa haasteita ihmisten arjessa on niin monenlaisia, että vaikka presidentillä ei olekaan suoraa valtaa ongelmien hoitamiseen, hänellä kuitenkin toivoisi olevan näkemyksiä, ajatuksia ja kykyä herätellä sellaiseen keskusteluun, joka ratkaisuja voisi tuottaa. Valtaa vaikuttaa, vaikka sitten taustalla.
On pelottavaa ajatella, että valituksi voi tällä kertaa tulla presidentti, jonka ajatuksista ja linjauksista ei oikeastaan kovinkaan paljon tiedetä.
Historian perusteella on toki vielä hienoinen mahdollisuus siihen, että loppukiri yllättää. Esiin nousee jotain sellaista, joka sytyttää. Sitä jopa toivon, sillä äänestysaktiivisuus edellyttäisi herätystä ja sitä, että ehdokkaista löytyisi niin selviä eroja, että äänestäjälle syntyy tarve vaikuttaa.
