Torstain lumi-inferno kolkutteli ennätyslukemia – Kymmenessä tunnissa satoi kaikkiaan 21 senttiä uutta lunta

0
Vistan koulukeskuksen pihaa raivattiin torstaiaamuna lumipeitteestä. Lumikasat kohosivat nopeasti kaksi- jopa kolmemetrisiksi.

Paimio, Sauvo, Kaarina

Yltöisten säähavaintoasemalla Piikkiössä koettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä poikkeuksellinen tilanne. Yhden yön aikana maahan satoi peräti 21 senttimetriä uutta lunta, ja sen myötä lumipeitteen paksuus Piikkiössä kipusi jo 37 senttiin.

Torstaiaamun auraustohinasta päätellen 20 sentin lukemia hätyyteltiin myös Kaarinan rajanaapuri Paimiossa ja Sauvossa. Vastaavaa lumimäärää Yltöisten säähavaintoasemalla ei ole satanut yhden vuorokauden aikana vuosikymmeniin. Lähelle kuitenkin päästiin alkuvuodesta 1999, jolloin helmikuun 23. ja 24. päivän välillä lumensyvyys kasvoi 19 sentillä. Tuolloin toki lunta oli jo valmiiksi maassa 30 senttiä, ja yhden lisälumipyryn myötä hätyyteltiin jo puolen metrin haamurajaa.

Kovin kaukana tuo puolen metrin rajapyykki ei tosin ole parhaillaankaan. Yltöisissä satanut 21 lisäsenttiä tarkoitti samalla, että lumensyvyys kasvoi 16 sentistä 37 senttiin. Edellisen kerran yhtä paljon lunta on maassa ollut seudulla alkuvuodesta 2011, jolloin helmikuussa lumipeitteen paksuus oli parhaimmillaan 51 senttiä.

Ennusteessa vettä, lunta tai molempia?


Toki kun eletään vasta tammikuun puoliväliä, ehtii uusien lumisateiden myötä tämän vuoden lukema kohota parhaassa – tai pahimmassa tapauksessa vielä reilusti. Tavallisesti tammikuun 18. päivänä lunta on ollut seudulla alle 20 senttiä, ja vähintään 30 sentin lukemiin on päästy viimeisen 40 vuoden aikana ainoastaan neljästi: Eilen (37 senttiä), vuonna 2011 (38 senttiä), vuonna 1997 (30 senttiä) ja vuonna 1986 (30 senttiä).

Tuoreimman sääennusteen mukaan lumipeite voi kasvaa tai ohentua tämän viikon päätteeksi ja ensi viikon alkajaisiksi melkoisesti. Seudulle on luvattu sunnuntai–tiistai-akselille jopa runsaat 30 millimetriä sadetta. Kun samalla sään ennustetaan lauhtuvan nollaan tai jopa asteen–pari plussalle, voi tuo sade tulla alas niin lumena, räntänä kuin silkkana vesisateena. Lumena sademäärä tarkoittaisi noin 30 sentin lisäkerrosta.

Suurimmillaan lumipeite on runsaat 60 vuotta Yltöisissä kestäneen mittaushistorian aikana ollut kevät-talvella 1966, jolloin lumipeite oli parhaimmillaan 82 senttiä.