Tuntuiko viime viikko kylmältä? Sitä se myös oli, vaikka ennätyslukemista jäätiinkin vielä kauas

0
Paimion kamerakerhon Reijo Juusti taltioi Paimion lämpökeskuksesta kireänä pakkaspäivänä taivaalle karkaavan savun. Vuoden alku onkin ollut yksi mittaushistorian kylmimmistä.

Paimio, Sauvo, Kaarina

Vuoden 2024 ensimmäinen viikko oli paukkupakkasten siivittämänä keskiarvoltaan -18,3-asteinen. Vaikka koko viikon 20 pakkasasteen tuntumassa ja välillä sen allekin painunut elohopea saattoi tuntua äärimmäisen kylmältä, oli alkuvuosi 21 vuotta sitten vielä melkoisesti kylmempi.

Tammikuun alku 2003 oli nimittäin Piikkiön Yltöisten säähavaintoaseman koko 65-vuotisen mittaushistorian kylmin. Tuolloin ensimmäisen viikon keskiarvolämpötila putosi peräti -23,1 asteeseen. Lähes yhtä kylmää oli 16 vuotta aiemmin, kun 1987 vuoden ensimmäinen viikko oli keskimäärin -22,0-asteinen. Vaikka mittaushistoriasta löytyikin siis pari vielä viime viikkoakin viileämpää alkuvuotta, voidaan vuoden avauksen sanoa olleen kuitenkin reilusti keskiarvoa kylmempi.

Tavallisesti vuosi aloitellaan Peimarissa muutaman asteen pakkaslukemissa, joskin muutamia hirmupakkasiakin seudulla on viimeisen 65 vuoden aikana koettu. 2000-luvun aikana elohopea ei ole tammikuun mittauksissa koskaan pudonnut alle -30 asteen, mutta 1980-luvulla äärimmäisen kireä ja yli 30-asteinen pakkanen oli tälläkin seudulla lähes jokavuotinen tapahtuma. Tammikuun pakkasennätys Peimarissa saavutettiinkin 10. tammikuuta vuonna 1987, jolloin mittarilukema laski -34,0 asteeseen.