Joko uuden aika?

0
Presidentinvaalien lopputulema oli isolla pensselillä maalaten melkoisen tasainen. Vajaan sadantuhannen äänestäjän kannatusero oli todella pieni. Se kertoo ehkä siitä, mitä vaalien alla paljon uumoiltiin: useille äänestäjille näistä kahdesta ehdokkaasta kelpasi kumpi vaan.

Ehdokkaista ei löydetty isoja eroja, vaikka niitä etsittiin tentistä toiseen. Vaalikamppailua käytiin asiallisesti ja sopuisassa hengessä. Tyylikkäästi mentiin ihan loppuun asti, kun voittaja kävi vielä kehumassa häviäjän tämän vaalijuhlissa.

Mutta yhä enemmän mietityttää, miten vaaleja ylipäätään meillä jatkossa hoidetaan. Olisiko jo aika miettiä ja vauhdittaa vaalitavan uudistamista? Onko järkevää käydä vaaleja ”kahdessa erässä”?

Ennakkoäänestämismahdollisuutta käytti nytkin kaksi kolmesta, jotka ylipäätään äänestivät. Taas eilenkin tuloslaskennassa isoin äänipotti oli jaettu ja julkistettu jo ennen kun yhtään sunnuntain ääntä oli laskettu. Ja lopputuloskin oli aika lailla klaari silloin. Sitapaitsi tietenkin pitäisi edes yrittää miettiä, millä saataisiin kantansa ilmaisemaan äänestämättä jättävät.

Onhan se jotenkin jopa hassua, että vaikka suurin osa oli jo äänestänyt, meillä järjestettiin vieläkin ”suuria” vaalitenttejä. Joku voisi sanoa, että ajan ja rahan haaskausta. Todella moni tuumi olevansa jo aivan kyllästynyt.

Näiden suorien presidentinvaalien jälkimainingeissa huomioni kiinnittyy myös siihen, että presidentin valinta sai kuitenkin ihmiset liikkeelle, vaikkei presidentin tekemisillä ole ihan kauheasti merkitystä meidän kansalaisten arjessa. Sen sijaan viimeksi käydyissä kunta-, alue- ja eduskuntavaaleissa äänestysaktiivisuus on ollut koko ajan laskusuunnassa, vaikka silloin valitaan päättäjiä, joiden päätöksillä on suora vaikutus arkeemme. Tätä taustaa vasten on oikeastaan todella huolestuttavaa, että meillä on jo alkukesästä edessä taas yhden vaalit. Mistäköhän se äänestysinto taas jo kaivetaan?

Pitäisikö vaalien huipentua vaikka viikkoon, jonka aikana pääsee äänestämään kuten nyt ennakkoäänestysaikana. Onko ”varsinaisen vaalipäivän” aika jo ohi? Entä pelätäänkö sähköistä äänestämistä turhaan? Tässä olisi hallinnon kuluissa varmasti säästettävä.