Mikä taso on riittävän hyvä?

0

Paimion ruokahuolto- ja siivouspalvelut ulkoistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2016. Ensin Arkealle, sitten ISS Palvelut Oy:lle. Nykyinen sopimus on Paimiolle vuosittain yli miljoona euroa edullisempi kuin edellinen.

Kun ISS aloitti työt, meillä lehdessä oli useita juttuja ja paljon nasevia ennenkuin ruokahuolto ja siivous alkoi sujua jotenkin. Näyttää siltä, että sille jonkinlaiselle tasolle on jääty.

Alkuhaasteiden jälkeenkin toimitukseen on tullut lukuisia yhteydenottoja koskien kouluruokaa ja kaupungin kiinteistöjen siivouksen tasoa. Siivouksesta on todettu, että jos yksi siistijä tekee nyt muutaman tunnin työtä, jota aiemmin tehtiin koko päivä, niin näkyyhän se. Ja jos heikosta tasosta antaa palautetta, niin vastaus voi olla jotain ympäripyöreää. Tyyliin: luokkaa on vaikea siivota, koska siellä on niin paljon pulpetteja.

Teimme syksyllä kouluruuasta kyselyn. Joidenkin mielestä kaikki on kohtuullisen hyvin isossa kuvassa, mutta suuri joukko moitti, että ruoka on ”outoa”, eikä maistu lapsille. Eikä tätä voi ihmetellä, jos näki kuvan kasviskeitosta viime lehden nasevissa. Tämän lisäksi tulee viestiä ruuan riittävyydestä ja kummastelua siitä, että välillä ruoka on liian kevyt kasvaville lapsille ja nuorille. Kuin laihdutusruokaa?

On tullut viestiä siitäkin, että miten Sauvossa voikaan olla tarjolla niin paljon parempaa ruokaa, vaikka talous on sielläkin tiukilla ja kunta pieni. Miten Kemiönsaarella edelleen onnistuu kouluruokailun järjestäminen omin voimin?

Mitä kouluruoka-annos maksaa? Tätä yritimme myös selvittää, mutta tieto ei ole julkinen. Mutta jos viime kilpailutuksessa siivouksessa ja ruokahuollossa voitettiin tuo miljoona euroa vuodessa, niin kai se nyt jossain näkyy. Varsinkin kun raaka-aineiden ja työn hinnat ovat nousseet.

Syksyllä luvattiin, että ruuasta tehdään kysely. Nyt tulokset osoittavat, että jatkuvalle kritiikille on pohjaa. Kyselyyn vastasi 86 % oppilaista. Yhteenvetona voi todeta, että valtaosan mielestä mautonta ja oudolta näyttävää ruokaa tarjoillaan sentään ystävällisesti. Huolestuttavaa on, että opettajista vain 10 ja muusta henkilöstöstä 4 prosenttia vastasi. Mistähän se kertoo?