Ompelulanit täyttivät Tillintuvan

0
Tillintuvan ompelulaneille osallistuivat Elina Joutsinmäki, Johanna Kouhia, Erika Freilander, Vaida Norho, Pauliina Kajava, Anu Rautiainen, Marie Kumari, Paulina Nummelin, Satu Riitinki ja Marianne Uotila.

Tasainen ompelukoneen surina kantautuu korviin jo Tillintuvan ovella kun astun sisään tammikuisena lauantaina. Surinaa säestää iloinen puheenpulputus ja naurahdukset. Salissa pöydät on asetettu ympyrän muotoon ja ne ovat tupaten täynnä ompelukoneita ja saumureita, joita huristelee joukko naisia.

Paikalle on saapunut kymmenen naista viikonlopuksi ompelemaan yhdessä. Erilaisia koneita on pöydillä kuitenkin moninkertainen määrä.

– Melkein kaikilla taitaa olla kolme konetta mukanaan, paimiolainen Marianne Uotila naurahtaa.

Uotila on syypää siihen, että naiset ovat kokoontuneet tänne Tillintuvalle ”ompelulaneihin”. Laneilla tarkoitetaan yleensä tapahtumaa, jossa yhteen tilaan kokoontuu ihmisiä pelaamaan omien tietokoneidensa tai konsoleidensa kanssa. LAN on lyhenne sanoista Local Area Network, ja laneissa tietokoneet ovat liitettynä toisiinsa lähiverkon avulla. Suomen suurimmat lanit, Assembly järjestetään Helsingin messukeskuksessa ja kävijöitä siellä on yleensä yli 20 000.

Nyt ollaan kuitenkin Paimiossa, ompelulaneissa, osallistujia on kymmenen – eivätkä nämä koneet ole yhteydessä toisiinsa.

Irtiotto arjesta



Yhteisöllisyys on kuitenkin se, mikä saa ihmiset lanittamaan yhdessä, oli kyse sitten tietokonepelaamisesta tai ompelemisesta. Niin tietokonepelaaminen kuin ompeleminenkin kun on muutoin harrastus, jota tehdään kotioloissa yksin.

– Parasta laneissa on ehdottomasti se, että näkee muita samanhenkisiä ihmisiä, turkulainen Anu Rautiainen sanoo.

– Minullakin on paljon ystäviä, jotka eivät ymmärrä ompelemisesta mitään. On ihana päästä näkemään muita, jotka tietävät mistä puhun ja saa sellaista vertaisymmärrystä, Paulina Nummelin puolestaan kuvaa.

Ompelulaneille osallistujille viikonlopun mittainen lanitus on myös irtiotto ja omaa aikaa arjen pyörityksestä. Käy ilmi, että kaikki osallistujat ovat pienten lasten äitejä. Ompelu on siitä kätevä harrastus, että sitä voi harrastaa kotioloissa. Tosin tällaiset ompeluhetket kodin ulkopuolella ovat erityisen toivottuja.

– Tätä on odotettu! Minulla on kotona viisi lasta, 7-vuotias, 6-vuotias, 2,5-vuotiaat kaksoset ja yhdeksänkuukauden ikäinen, joten tämä on todellakin irtiotto arjesta, Nousiaisista laneille tullut Satu Riitinki sanoo.

Hän kertoo, että kotona ompelu täytyy ajoittaa joko lasten päiväuniaikaan tai iltaan kun lapset ovat jo nukkumassa. Siksi ompelulle pyhitetty viikonloppu on todellista luksusta. Tähän samaistuvat kaikki ompelijat – vaikka muilla kotona odottava lapsimäärä jääkin alle viiden.

Innostus lastenvaatteista



Itse asiassa suurimmalla osalla lanien osallistujista koko ompeluharrastus on alkanut siitä, että he ovat alkaneet ommella vaatteita omille lapsilleen. Yllättävän moni on aloittanut ompelun vasta aikuisiällä.

– Minulla oli vähän trauma yläasteen käsityötunneista, Riitinki paljastaa.

Nykyisin hän kuitenkin ompelee sekä lapsilleen että itselleen lähes kaikki vaatteet itse.

Osa naisista on opetellut ompelemaan itsekseen hakien inspiraatiota esimerkiksi Instagramin ompelutileiltä. Osa on käynyt jonkin ompelukurssin, mistä innostus on alkanut.

– Olen ommellut reilut neljä vuotta ja menin alun perin työväenpiston kurssille. Kurssi kuitenkin keskeytyi koronan takia ja sitten päätin hankkia itselleni saumurin ja opetella tekemistä Youtuben kautta, vantaalainen Vaida Norho kertoo.

Ylivoimaisesti eniten näillä laneilla ommellaan lastenvaatteita. Moni on tehostanut tekemistään siten, että vaatteet on leikattu jo kotona valmiiksi ja laneissa päästään suoraan ompeluhommiin. Jo ensimmäisenä päivänä monella on valmiina useita vaatekappaleita.

Laneille kysyntää



Instagramissa on nykyisin lukuisia ompelutilejä, ja ompelijat kertovat, että sitä kautta on muodostunut jo ihan ompeluyhteisö. Ilman Instagramia tuskin olisi näitäkään laneja.

Marianne Uotila järjesti ompelulanit nyt toista kertaa. Ensimmäistä kertaa lanit järjestettiin syksyllä 2022.

– Instagramissa laitoin ilmoituksen, että olen varannut tilan, kerroin mikä on hinta ja kysyin, olisiko kiinnostusta tulla mukaan, Uotila muistelee.

Melko pian mukaan ilmoittautui joukko ompelijoita. Ensimmäisten lanien jälkeen tämä sama joukko on viestitellyt toisilleen ahkerasti Whatsappin ryhmässä – viestejä vaihdellaan päivittäin, ja viikossa jopa satoja.

Osa porukasta on myös tavannut välillä esimerkiksi käsityömessuilla. Nyt laneilla on mukana yhtä lukuun ottamatta sama porukka kuin viime kerrallakin.

Uotila kertoo, etteivät ompelulanit ole varsinaisesti hänen omaa keksintöään, vaan sellaisia järjestetään muuallakin päin Suomea. Kysyntää vastaaville tapahtumille on.

– Minäkin olen saanut todella paljon viestejä, että miten pääsee mukaan ja ”tällaisia saisi olla enemmänkin”, Uotila sanoo.