Ann-Christin Antell luennoi Iskun talolla

0
Antellin luento keräsi Iskun talon salin täyteen kiinnostuneita.

Kirjailija Ann-Christin Antell vieraili viime torstaina Iskun talolla Aikuisten Olohuoneen vieraana ja keräsi salin täyteen kiinnostuneita kuulijoita.

Antell on tullut tunnetuksi viime vuosina ilmestyneestä Puuvillatehdas-trilogiastaan, joka sijoittuu reilun sadan vuoden takaiseen Turkuun. Kirjat ovat olleet viime vuosien myydyimpiä kirjoja Suomessa ja niiden käännösoikeudet on myyty viiteen maahan.

Paimiossa Antellin luento oli kiinnostavaa historiasta inspiroitua tarinointia, mikä toki oli odotettavissakin vetävien historiallisten romaanien kirjoittajalta.

Historiallisia taustatöitä



Luennon alkajaisiksi Antell kertoi, että hänellä on kaukaisia sukujuuria Paimioon.

– Sukututkimuksen mukaan eräs piika Walborg on lähtenyt 1700-luvulla Paimiosta Turkuun ja mennyt naimisiin Johan Sexmanin kanssa. He ovat esivanhempiani.

Antell on koulutukseltaan arkeologi ja hän on opiskellut yliopistossa myös historiaa. Kirjastonhoitajana hän on toiminut 20 vuoden ajan, mutta jäänyt sittemmin pois kirjastosta voidakseen keskittyä kirjoittamiseen.

Luennolla Antell kertoo kirjojensa työstämisestä, missä suuressa roolissa on historiallisten taustatöiden tekeminen.

– Ei riitä, että lukee tietokirjoja eri ajasta, koska romaania kirjoittaessa pitää hallita se koko sen aikainen maailma. Täytyy osata myös kertoa, millaisia ovat olleet Turun kaupunkikuvan äänet 1800-luvun lopulla, millaisia tuoksut ja maut. Lisäksi minun on pitänyt tutkia, millainen arvomaailma ihmisillä on ollut, ja millainen puhetapa mihinkin yhteiskuntaluokkaan kuuluvalla ihmisellä on ollut.

Murteen kanssa Antell on joutunut tekemään kirjoissaan kompromissejakin.

– Halusin, että Lehtosen perhe puhuu kirjassa Turun murretta, mutta kustannustoimittaja pyysi lieventämään sitä, jotta myös muualla Suomessa asuvat pystyvät ymmärtämään, hän naurahtaa.

– Oikein innolla odotan, että miten Turun murre käännetään sitten ranskaksi!

Uusi trilogia tulossa



Antell näyttää luennolla paljon valokuvia vanhasta Turusta, ja kirjoissakin esiintyvistä tapahtumapaikoista ja kertoilee niihin liittyviä yksityiskohtia. Luennolla kuullaan niin Barkerin puuvillatehtaan työoloista kuin Kaarinan ja Maarian pappilan asukkaista. Monen kuuntelijankin muistoja herättävät Turun VPK-talo sekä Phoenixin talo, jossa toimi aikoinaan hotelli ja sen jälkeen Turun yliopisto.

– Olin töissä siinä alakerran baarissa, eräs kuulija kertoo.

– Ja siinä toimi myös nuorten tapaamispaikka Nix, toinen muistelee.

Lopuksi Antell paljastaa, että hän on kirjoittamassa uutta historiallista trilogiaa, jonka ensimmäinen osa julkaistaan ensi vuoden alussa.