Käännetään katse kuitenkin Suomeen.
Hallitus on tekemässä ratkaisuja, jossa jaetaan kansaa kahtia, köyhiin ja rikkaisiin. Mikä ajaa hallituksen köyhien kimppuun? Rikkailla ei ole hätää. Kaikki hoituu, kuten ennenkin, mutta mitä saa pienipalkkainen ihminen?
Ei mitään. Asumistuet alenevat – ja lapsikorotukset pois työttömiltä – vaikka vasta ollaan toipumassa korona-ahdingosta.
Mitä tekee työtön rakennustyöläinen? Lainat niskassa. Lapset pitäisi ruokkia ja elämä hallita kaikilta osin.
Entä kuinka moni nuori osaa ajaa etuaan paikallisessa sopimisessa, kun ei osaa edes kunnolla lukea – kiitos koulutustason alenemisen, jota korona vauhditti.
Sopimiskulttuuri tulee muuttumaan vahvasti amerikkalaiseen suuntaan. Väläyttelihän valtiovarainministeri Riikka Purra jopa 12-tuntista työpäivää.
Tämä kaikki mahdollistaa palkkatason laskun. Kuka tekee jatkossa ikävät duunit, esimerkiksi siivouksen? Maahanmuuttajat, kuten Ruotsissa. Vieläkin halvemmalla.
Entä, jos saa aivoinfarktin tai muun vakavan sairauden, joka estää suoriutumisen nykyisessä ammatissa. Enää ei saa aikuiskoulutustukea, jonka myötä vaihtaa ammattia. Saako asumistukeakaan, jos asunto on ”liian suuri”. Ostaisiko asuntoa kukaan?
Pahimmassa tapauksessa jäisi vain pieni toimeentulotuki, joka ei läheskään kattaisi elinkustannuksia. Tukisiko Kelakaan selviytymistä?
Miksi kansa laitetaan taas kärsimään vuosien kurjuuden jälkeen? Konkursseja eivät aiheuta lakot, vaan maailmantilanne. Ukrainan sota. Siihen eivät tavalliset suomalaiset ole syypäitä.
Sanotaan, että emme voi elää velaksi, mutta ilman ruokaakaan emme voi elää. Onko meillä lopulta myöskään varmuusvarastoja? Kuulostaa oudolta, että polttoaine loppuisi vain kahden viikon lakkoilun johdosta.
Samaan aikaan väläytellään ruuan arvonlisäveron nostoa. Viljelijöillä eivät rahat riitä maksuihin, mutta hallitus ei halua tukea ruuantuotantoa. Kylmää kyytiä.
Minua ei haittaa, ellen saa joka viikko banaania. Voin syödä kotimaista omenaa tai omassa maassa tuotettuja vihanneksia. Marjoista saa samat vitamiinit kuin sitrushedelmästä.
On outoa, kun jotkut ovat huolissaan siitä, että joka kaupassa ei kenties ole aina banaaneja ja appelsiinejä. Entä sitten? Ei banaani ole kenellekään välttämättömyys.
Ihmettelen myös kristillisdemokraatteja. Miten heidänkin arvonsa ovat näin kovia? Hallituksessa he allekirjoittavat kaiken eivätkä kyseenalaista mitään. Vasta-argumentteja ei tule.
Onneksi kirkko on sentään rohjennut arvostella nykymenoa, arkkipiispasta lähtien.
Myös vanhusten asiat ovat huonolla tolalla. Mutta kukaan ei ota vastuuta, vain säästöt kiinnostavat. Tämäkin tuo juopaa kansan keskuuteen. Missä on inhimillisyys?
Leila Salokoski-Tallqvist
Lähihoitaja
