Tammikuussa murheenkryyninä oli Paimion Kravinkuja ja helmikuussa Iso-Iiivarintie, jotka olivat hetkellisesti jopa vaarallisen monttuisassa kunnossa. Teitä tilkittiin ensiapumetodein helmikuussa, joskaan hyviä vilkkaasti liikennöidyt tieosuudet eivät vieläkään ole. Vastaavia esimerkkejä löytyy niin Paimiosta, Sauvosta kuin Kaarinastakin kilometrikaupalla. Ja nyt kyse ei ole mistään kärrypoluista, vaan ihan pääväylistä ja päivisin jatkuvaa liikennettä soljuvista tieosuuksista.
Ja jos on toisinaan meinannut parin viime talven aikana auton ratissa hirvittää, ei tulevaisuus ainakaan järin paljon parempaa lupaile. Vaikka rahaa käytetään sekä Varsinais-Suomessa että Satakunnassa teiden päällystämiseen jopa kolme kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin, jää suurin osa rapakuntoisista päällysteistä edelleen odottamaan uutta kelirikkotalvea. Ja sitä seuraavaa, ja sitä seuraavaa…
Surkea tilanne on tietysti monen asian summa, eikä pelkästään kovaa vauhtia köyhtyvää valtiotakaan voi kaikesta syyttää. Ovathan viimeiset kolme talvea olleet myös harvinaisen hankalia päällysteen kestokyvylle. Routavauriota syntyy, kun vesi pääsee valumaan asfaltin pienten huokosten läpi syvemmälle päällysteen sisään. Lämpötilan vaihdellessa lämpöasteiden ja pakkasen välillä vesi jäätyy. Jäätyessään taas vesi laajenee ja aiheuttaa siten routavaurioita. Ja siksi Peimarissakin tiet ovat niin heikossa kunnossa.
Tuntuu absurdilta ajatella, että ainoa toivo pitää tiestö edes nykyisellään on se, että seuraavina talvina lumipeite hellisi maaperää tasaisena vaippana marraskuusta maaliskuuhun, eikä välissä käytäisi plussalla kuin päivä ja toinen jouluna. Näin se kuitenkin on, sillä valtion kirstusta ei lähivuosina tiestön vaatimaa miljardien eurojen elvytyspakettia ole luvassa.
